Koronapandemian pitkittyminen on kuormittanut mittavasti koulutusjärjestelmää ja ammatillista koulutusta. Pandemian negatiiviset vaikutukset näkyvät vielä pitkään koulutuskentässä, ja niiden eliminoimiseksi on varauduttava tekemään pitkäjänteistä työtä. Kun pandemia alkaa vihdoin helpottaa, olemme jo keskellä seuraavaa myllerrystä Ukrainan sodan myötä. Mitä tämä tarkoittaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen kannalta?
Koronapandemia on jättänyt jälkeensä pitkän varjon, joka näkyy niin opiskelijoiden hyvinvoinnin ja oppimistulosten heikkenemisenä, tuen tarpeen lisääntymisenä kuin opetushenkilöstön väsymisenä ja jaksamisen heikentymisenä. Kun yhdestä myllerryksestä on hädin tuskin selvitty, edessä on jo seuraava eli Ukrainan sota. Sen kaikkia vaikutuksia emme vielä tässä vaiheessa pysty edes hahmottamaan, mutta merkittäviä ne tulevat olemaan. Näitä mahdollisia vaikutuksia on kuvattu esimerkiksi Sitran juuri julkaistussa Ukrainan sodan vaikutuksia käsittelevässä ennakointiraportissa.
Koulutusjärjestelmän kehittäminen ei pysähtynyt koronapandemian aikana. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat oppivelvollisuuden laajentaminen, jatkuvan oppimisen uudistus, koulutuspoliittisen selonteon valmistelu sekä laajat laadun ja tasa-arvon kehittämishankkeet perusopetuksessa ja toisella asteella. Vaikka kehittämistoimien tavoitteet on laajasti jaettu, oppilaitoskentältä ja opetushenkilöstöltä on kuulunut myös kriittisiä puheenvuoroja erityisesti uudistusten aikatauluihin liittyen. Moni on pohtinut, olisiko ollut viisaampaa pysäyttää kehittämistyö tai ainakin hidastaa sitä pandemian ajaksi? Entä mitä tehdään tulevaisuudessa, kun epävarmuus vain lisääntyy?
On hyvä katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta. Toimintaympäristössämme on tapahtumassa merkittäviä ja perinpohjaisia muutoksia, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Digitalisaatio, työn murros, ilmastonmuutos ja väestökehitys muuttavat taloutta ja työelämää, yhteiskuntaa kuin ihmisten jokapäiväistä elämää merkittävästi ja osin perinpohjaisestikin. Esimerkiksi digitalisaation ja tekoälyn kehityksen arvioidaan mullistavat työelämää – näin ollen myös koulutusta – enemmän kuin teollinen vallankumous teki aikanaan. Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat siirtäneet huomiota näistä haasteista taka-alalle, mutta ne eivät häviä mihinkään, päin vastoin. Koulutusjärjestelmään kohdistuvat muutos- ja uudistuspaineet tulevat olemaan samalla tavoin suuria ja perinpohjaisiakin. Paluuta ”vanhoihin hyviin aikoihin” ei näytä olevan edessäpäin, vaikka kuinka haluaisimme.
Koronapanemia osaltaan osoitti, että perusta koulutusjärjestelmän uudistamiselle on vahva ja aiemmin tehdyt uudistukset, kuten ammatillisen koulutuksen reformi, ovat olleet oikean suuntaisia. Tämä todettiin mm. Valtiontalouden tarkastusviraston vuonna 2020 toteutetussa tarkastuksessa. Pandemian myötä on myös otettu harppauksia esimerkiksi digitaalisten oppimisratkaisujen hyödyntämisessä sekä tunnistettu tähän liittyen monia kehittämiskohteita. Nämä opit kannattaa hyödyntää ja jatkaa kehittämistä.
Oleellinen kysymys onkin se, miten suhtautua kehittämistyöhön, joka usein onkin raskasta ja vaativaa. Reagoimmeko kehittämistyöllä uhkiin vai pyrimmekö aktiivisesti vaikuttamaan tulevaisuuteen? Toinen oleellinen kysymys on, miten yhdistetään kehittämistyö ja varsinainen perustyö siten, että molemmille on riittävät resurssit annettujen mahdollisuuksien ja kulloistenkin olosuhteiden puitteissa. Tämä on erityisen tärkeää opetushenkilöstön jaksamisen näkökulmasta. On löydettävä oikeanlainen tasapaino perustehtävien ja kehittämistyön välille. Se edellyttää, että kehittämistoimintaa ohjataan strategisesti ja keskitytään toiminnan vaikuttavuuden kannalta ydinasioihin. Kaikkea ei välttämättä tarvitse uudistaa. Lisäksi on kyettävä organisoimaan perustyö eli koulutus siten, että sen laadusta voidaan pitää kiinni. Tärkeintä viime kädessä on, että ammatillisen koulutuksen opiskelijat ja työelämä saavat tarvitsemaansa osaamista.
Merkittäviinkin muutoshaasteisiin on mahdollista vastata, kun on selkeä ja ennen kaikkea jaettu näkemys kehittämisen tarpeista ja merkityksestä, työ aloitetaan riittävän ajoissa, keskitytään oleellisiin asioihin ja kehittämistoimintaan on riittävät resurssit ja liikkumatila. Tällöin kehittämistyölle voidaan järjestää realistiset, ja samalla riittävän kunnianhimoiset puitteet. Uudistusten toimeenpanoon tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, jotta tavoitellut vaikutukset saataisiin aikaan. Muutokset eivät tapahdu hetkessä ja siksi uudistusten toimeenpanoon ja sen tukeen tulee varata riittävästi aikaa ja resursseja. Uudistamis- ja kehittämistyön tulisi olla tutkimusperusteista ja työn tuloksia tulisi seurata ja arvioida pitkäjänteisesti, jotta vaikutukset saadaan selville. Tempoilevaa ja lyhytjänteistä kehittämistä tulisi välttää, sillä se johtaa helposti näennäiskehittämiseen. Pitkäjänteinen kehittäminen tulee ennen kaikkea nähdä keinona varautua ja vaikuttaa tulevaisuuteen. Sillä voidaan luoda vakautta epävarmuuden keskelle.
Kirjoittaja: Mika Tammilehto, tutkijayliopettaja, tenure track
HAMK edu -tutkimusyksikkö
Kuva: Pixapay
