Hevosten ruokinta on kestoaihe, josta mielipiteitä löytyy lähes yhtä paljon kuin on ruokkijoitakin. HAMKin maaseutuelinkeinojen koulutuksessa toteutetaan Hevosen hyvinvointi (15 op) -moduulia, jossa hevosten ruokinta on yhtenä osiona. Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa hevosen ruokinnan taloudellisesti. Tämä edellyttää eri rehuvaihtoehtojen tuntemista.
Useilla opiskelijoilla on vankka harrastustausta ja oletus siitä, että hallitsee myös ruokinnan. Silti moni rehuihin liittyvä asia saattaa tulla uutena tietona. Markkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki: tuotteita löytyy ”joka lähtöön”. Väkirehuissa vanha kunnon kaura jää helposti rehuhyllyjen varjoon, valitettavasti. Kuka suosii mitäkin tuotemerkkiä – syystä jos toisesta on eri rehumerkkien vannoutuneita kannattajia.
Hevostaan ruokkivan kuluttajan ei ole välttämättä helppoa löytää tarkkoja tietoja rehun ravintoarvoista. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY N:o 767/2009) rehujen merkintävaatimukset on yksinkertaistettu ja yhtenäistetty. Rehulain (1263/2020) mukaan rehuista on annettava ”totuudenmukaiset ja riittävät tiedot”.
Ruokinnansuunnittelun näkökulmasta riittävät tiedot eivät aina osoittaudu kovinkaan riittäviksi. Säkin kyljestä on toki käytävä ilmi ohje rehun oikeaan käyttöön, jonka mukaan ruokinta ei todennäköisesti aivan pieleen voi mennä. Sen sijaan energia- tai valkuaisarvo eivät ole pakollisia tietoja. Jos energia- ja/tai valkuaisarvo ilmoitetaan, se kerrotaan EU-menetelmän tai sen jäsenvaltion, jossa rehu saatetaan markkinoille, virallisen kansallisen menetelmän mukaan.
Niinpä niin. Rehusoppa on valmis. Suomessa käytämme muuntokelpoiseen energiaan (ME, metabolisable energy, muuntokelpoinen energia) perustuvaa järjestelmää, ja rehuenergian yksikkönä megajoulea (MJ). Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Saksassa rehuarvot pohjautuvat sulavaan energiaan (DE, digestible energy, sulava energia), johon kuuluu muuntokelpoisen energian lisäksi virtsan ja metaanin energiatappiot. Aika moni kauppojen valikoimasta on tuontirehua, ja näin ollen lukijalle jää vastuu, ymmärtääkö hän, mistä energiasta on kyse. Käännöskukkasia tai peräti selkeitä virheitä näkee toisinaan rehujen tiedoissa esimerkiksi nettisivuilla.
Energia-arvolukema saattaa löytyä rehun tiedoista ilman sen kummempaa tarkennetta energia-arvojärjestelmästä. Esimerkiksi ”11 MJ/kg”. Lukija todennäköisesti olettaa, että kyse on muuntokelpoisesta energiasta. Ilman mainintaa ei voi tietää, tarkoittaako luku DE:tä vai ME:tä (tai mahdollisesti vaikkapa nettoenergiaa, NE). Tietoa voi joutua metsästämään alkuperämaan rehuvalmistajan sivuilta. Sieltä saattaa löytyä maininta ”11 MJ/kg verd. Energie”. Pitää siis hallita kieliäkin, saadakseen selville, että on kyse sulavasta energiasta (DE).
Itse ruokinnan lopputulokseen, eli energian saantiin, vaikutus on suhteellisen pieni: keskimääräisillä päivittäisannostuksilla energian saanti eroaa muutaman MJ:n verran riippuen siitä, onko se ilmaistu DE:nä vai ME:nä. Sen sijaan epämääräisyydet rehun tiedoissa eivät vakuuta rehumyyjän ammattitaidosta.
Rehutaulukoiden rehuja selaillessa on tottunut tarkastelemaan rehuarvoja rehuanalyysien tapaan kuiva-ainekiloa kohden. Teollisten rehujen kohdalla tarkkana saa olla myös yksiköiden kanssa, sillä tietoja ilmoitetaan niin tuore- kuin kuiva-ainekiloa kohden kuin prosenttiosuuksina. Ruokaviraston (2021) ”Rehujen merkinnät”-opas tähdentää, että merkinnöissä ilmoitettavat pitoisuudet ovat pitoisuuksia rehun painosta, jollei toisin mainita.
Asiantunteva ammattilainen osaa pyöritellä lukuja ja tietää, että rehun kuiva-ainepitoisuuden ollessa 88 % (eli 880 g/kg) ja energia-arvon 10,4 MJ / kg ka, energiaa on 9,2 MJ / kg. Matemaattisesti selviää kerto- ja jakolaskuilla.
Rehujen tuoteselosteiden tulkinta on tärkeä taito, jota tarvitaan niin käytännön ruokinnassa (hevosenomistajana, yrittäjänä, tallityöntekijänä) kuin myynti- ja neuvontatyössäkin. Toivottavasti opiskelijat saavat opinnoissaan edes pienen kipinän rehutietojen penkomiseen, sillä siihen harjaantuu vain numeroiden pyörittelyllä. Monelle rehujen tarkempien tietojen tutkiminen on ollut yllättävän vierasta, ja rehujen vertailutehtävä on saanut kiitosta käytännönläheisyydestään.
Kirjoittaja
Terhi Thuneberg, maaseutuelinkeinojen lehtori
