Kun aikanaan kirjoitin graduani, pyysin vanhempiani lukemaan tekstin läpi. Ajattelin, että he löytäisivät tekstistä epäloogisuuksia ja monimutkaisia virkerakenteita, joita en enää kirjoittajana nähnyt. Vanhempani tarttuivat työhön hanakasti. Pian kuitenkin äiti soitti ja kysyi: ”Mitä nuo tekstin seassa olevat, sulkein erotellut nimet, vuosiluvut ja numerot ovat? Ne häiritsevät lukemista, voisitko ottaa ne pois?” Nauroin ja totesin, ettei niitä voi ottaa pois, ne ovat lähteitä. Ei-akateeminen äitini ei kuitenkaan päässyt asiasta yli, ja hän palautetta antaessaan aina vain tarttui tekstiviitteisiin ja kysyi, että eikö niitä voisi olla edes vähemmän tai eri paikassa, vaikka aina kunkin kappaleen lopussa.
Pätevänä yliopistolaisena olin jopa hieman tyrmistynyt. Eikö äitini ymmärtänyt, että näin tätä akateemista tekstiä tehdään? Aluksi hieman ivailin äidilleni tästä, kunnes tajusin, että kyse on tottumuksesta. Olin itse opintojeni aikana pakostakin harjaantunut lukemaan ja kirjoittamaan akateemisia tekstejä, jotka kieleltään ja rakenteeltaan olivat välillä todella monimutkaisia. Äitini, joka hänkin on aina lukenut paljon, on taas enimmäkseen keskittynyt kaunokirjallisuuteen ja popularisoituun tietokirjallisuuteen. Hänelle oli oleellisempaa lukukokemus kuin se, millä tavoin tutkimustieto faktojen takaa tuodaan esiin.
Vaikka äitini huomio kiinnittyi lähinnä tekstiviitteisiin, jäin pohtimaan, kuinka lukemiseen tottumaton ymmärtäisi tekstini ylipäänsä. Kuinka polveilevat virkkeeni, kiilalauseet kiilalauseiden sisällä ja lauseenvastikkeet muuttuisivat sanoista ajatuksiksi ja kokonaisuuksiksi sellaisen henkilön päässä, joka pääosin tekee muuta kuin lukee tekstejä?
Ymmärrettävä viestintä on voima
Monesti me asiantuntijat kuvittelemme, että ollaksemme päteviä, tärkeitä ja arvostettuja meidän tulee tuottaa ylevää ja monimutkaista tekstiä, lyödä faktoja ja lähteitä tiskiin. Meillä on kuvitelma, että osaamisemme valuu kadotukseen, jos tuomme osaamisemme lähemmäs ihmistä. Ehkä jopa ajattelemme, että kirjoittamalla ymmärrettävää, helppolukuista sisältöä paljastumme huijareiksi, jotka eivät tiedä alastaan hölkäsen pöläystä. Ehkä uskomme, että kertomalla asiat monimutkaisesti ja hienoja termejä käyttäen kerromme tarkemmin ja sitä myötä pätevämmin siitä, mistä haluamme kertoa.
On totta, että ammatillisen ja alakohtaisen erikoiskielen tarkoitus on tehdä kielenkäytöstä sujuvampaa. Kun alalla on käytössä oma terminologiansa, se yksiselitteisyydellään tehostaa viestintää. Mutta se meiltä unohtuu, että erikoiskieltä tulisi käyttää vain alan ammattilaisten keskuudessa, ei viestiessä asioista ulospäin.
Kohderyhmä etusijalla
En tietenkään voinut lähteä mukauttamaan graduani sen mukaan, miten suuri yleisö pystyy sitä lukemaan. Mutta asia jäi mieleeni pitkäksi aikaa, ja nyt kun työnkuvaani kuuluu blogitekstien ja ammatillisten artikkeleiden toimitustyö, asia on noussut taas ajatuksiini. Joka kerta kun vastaanotan uuden blogitekstin, mietin, että mitä äitini siitä ajattelisi. Joka kerta kun lähden kirjoittamaan uutta blogitekstiä, mietin, miten äitini selviäisi sen lukemisesta.
Äiti – joka ei missään nimessä ole vähäpätöistä kohderyhmää – on vain yksi monista mahdollisista lukijoista. Yleistajuisia tekstejä lukevat muutkin: kuntalaiset, sidosryhmiin kuuluvat, hankerahoittajat ja päättäjät. Niitä kuluttavat myös samassa organisaatiossa mutta eri asiantuntijatehtävissä työskentelevät kollegat, joilla ei ole välttämättä mitään käsitystä siitä alasta, jota teksti edustaa.
Tietotyöläiset lukevat jatkuvasti niin paljon erilaisia tekstejä, että kun eteen tulee monimutkaisesti sanoitettu teksti, se jää helposti lukematta. Kun kirjoitat selvästi, selkeästi, ilman sen suurempia kommervenkkejä, tavoitat todennäköisemmin laajemman lukijankunnan kuin suuntaamalla tekstisi korkeakoulutetulle eliitille, joka keskustelee keskenään vain ammattislangin avulla.
Törmään itse jatkuvasti väitteeseen, että hankalien termien karsiminen ja sanoman yksinkertaistaminen aliarvioi lukijan älykkyyttä tai tyhmentää viestiä. Mutta kyse ei ole siitä. Vaikeat termit ja monimutkaiset lauseet voivat pikemminkin vieraannuttaa lukijaa kuin saada hänet lukemaan tekstin loppuun.
Kun siis ensi kerran lähdet taas miettimään uutta blogitekstiä tai jotakin vastaavaa yleistajuista tekstiä tarjolle, älä unohda äitiä. Älä unohda, että kaikki eivät ymmärrä, halua tai jaksa lukea monimutkaista kieltä. Viestin muuntaminen kaikki tavoittavaksi ei missään nimessä ole helppoa: vaatii taitoa (ja treeniä) purkaa käsitteet osiin ja esittää ne niin, että kuka vain ne ymmärtää. Mutta todellinen asiantuntijuus mitataankin kyvyllä välittää tietoa, ei vaikeilla sanoilla.
Kirjoittaja
Senja Sakko, julkaisuasiantuntija, kirjasto- ja tietopalvelut.
