”Ne hakkaavat täälläkin”, huudahti vieressäni istuva kenialainen hankekumppanini, kun ajoimme kohti Pohjois-Ugandaa. Tien kahta puolen on pusikkoista savannia. Isoja puita ei ole. Olemme matkalla HAMKin koordinoiman AgriSCALE-hankkeen työpajaan Gulun yliopistoon. Guluun on maan pääkaupungista Kampalasta reilut 300 kilometriä, Etelä-Sudanin raja taas on reilun 500 kilometriä pohjoiseen Gulusta.
Ihmettelyyni, että mitä hakkaavat, hän selitti: puuhiiltä poltetaan risuista ja puista. Käsitykseni oli, että puuhiilen käytetään isoja puita, sellaisia miiluja olen nähnyt metsän keskellä. Miilussa puuhiilen polttaminen on kaikkineen varsin tehotonta, ja pienen puun käyttäminen siihen tuntui varsinaiselta haaskaukselta. Puute puusta ja sen valtava kysyntä on kuitenkin ajanut siihen, että pienemmätkin puut kelpaavat raaka-aineeksi. Puuhiilestä saadaan lämpöä noin kaksi kertaa enemmän kuin puuta suoraan polttamalla.
Puuhiili on Ugandassa kaikkien yleisin kotitalouksien energian lähde. Väestön kasvun myötä tarve energialle kasvaa jatkuvasti. Puuhiilen liittyvät ongelmat on poliittisissa linjauksissa ja strategiadokumenteissa tunnistettu. Käytännössä Uganda myy puuhiiltä naapurimaihin ja jopa Lähi-itään. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Ugandan metsäala on puolittunut ja on nyt enää vähän yli kymmenes maan pinta-alasta. Metsät loppuvat kokonaan lähivuosikymmeninä, jos kehitystä ei saada pysäytettyä.
Puuhiilen polttaminen on itse asiassa monissa maissa kiellettyä. Kieltoa ei kuitenkaan valvota. Ugandassakin tilanne on se, että korvaajaa puuhiilelle ei suuressa mitassa ole ja hiilen kysyntä kiihtyy koko ajan. Sen verran kuljetusten kanssa Ugandassa kuitenkin varotaan, että kukkuroilleen lastatut kuorma-autot rahtaavat hiilisäkkejä lähinnä yöaikaan, Tien varsilla sen sijaan näkee runsaasti myynnissä olevaa puuhiiltä ihan päivänvalossa. Matkalla savupatsaat myös paljastivat parikin tien lähellä olevaa miilua.
Puuhiili on niin tärkeä, koska vaihtoehtoisia energia lähteitä ei tunnu tavallisille kotitalouksille löytyvän. Uganda tuottaa kyllä myös sähköä. Suuren osa matkaa Guluun tien reunassa kulkee muutaman vuoden vanha valtava korkeajännitesähkölinja. Sillä siirretään sähköä Etelä-Sudaniin. Paikallisille kotitalouksille sähkö on saavuttamatonta. Sitä ei riitä ja se on ihan liian kallista. Sähkön hinta seuraa fossiilisten polttoaineiden hintoja. Helmikuussa polttoaineen ja dieselin hinta on liki 1,50 euroa litralta. Hallituksella tukitoimia energian hinnan madaltamiseksi ei tunnu olevan.
Puuhiilen käyttöä yritetään suitsia korkealla verolla, mutta veron keräämistä tapahtuu kuulemma käytännössä aika vähän.
Aurinkoenergia toki tuntuisi luonnolliselta vaihtoehdolta. Aurinkoenergiaan investoimista pidetään kalliina. Käsitykseen hinnasta saattaa vaikuttaa se, että kotitalouksissa ei osata kovin hyvin laskea investoinnin kuoletusaikaa. Toisaalta tavallisissa kotitalouksissa ei ole myöskään taloudellista puskuria, joka mahdollistaisi yhtään isompia investointeja. Aurinkoenergian tekee hankalaksi kotitalouskäytössä se, että aamiainen valmistetaan hyvin varhain pimeässä, ja samoin päivän viimeinen ruokailu on niin myöhään, että aurinkoenergiaa ei ruuanvalmistukseen enää ole saatavilla.
Tuulivoimakin olisi mahdollisuus. Valtiontalouden tarkastusviraston kritisoima kehitysmaihin sijoittava Finnfund on rahoittanut Keniassa olevaa valtavaa tuulipuistoa. Biokaasuakin pidetään kalliina investointina, eikä lietteen lannoitearvoa kunnolla ymmärretä.
Pusikoista kerätyllä puulla on valtaisa vaikutus ympäristöön. Samaa tapahtuu Keniassa, Sambiassa ja monessa muussa maassa. Sateet kaikkoavat, kasvisto ja eläimistö muuttuu, eroosio lisääntyy ja maanviljelys vaikeutuu. Joet, jotka tapasivat ennen täyttyä sadekaudella, eivät olekaan enää varmistamassa satoa. Itäafrikkalaisilla on monilla omakohtaista kokemusta siitä, kuinka sateet ovat vähentyneet ja tuotantoympäristö muuttunut ihan toisenlaiseksi. Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu hyvin konkreettisesti, se vaikeuttaa elämää ja toimeentuloa.
Ympäristötietoisuutta on, mutta ympäristön puolesta toimitaan nihkeämmin. Egertonin yliopisto on jo vuosia järjestänyt varainkeräysmaratonin Kenian keuhkojen Maun luonnonsuojelumetsäalueen ennallistamistyön tukemiseksi. Tapahtuma elvytetään tänä vuonna koronan jälkeen. Harmistusta aiheuttaa se, että yrityssponsoreita tapahtuma ei tunnu erityisesti kiinnostavan.
Pusikoidenkaan polttaminen puuhiileksi ei tunnu riittävän kasvavan kysynnän tyydyttämiseksi. Tämän takia puuhiileen on alettu lisätä maata. Maata sisältävä puuhiili palaa hitaammin, eli siitä saadaan kauemmin lämpöä.
Puuhiili on niin arvokasta, että maaseudun kylissä sitä ei käytetä itse. Oma ruoka valmistetaan polttamalla suoraan puuta, jota saadaan metsistä ja pusikoista keräämällä.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
