Vaihdossa paratiisisaarella

0

Liiketalouden opiskelija Luka vaihtoi Suomen kylmän talven lämpöön ja lähti opiskelukavereidensa kanssa vaihtoon Balille. Opiskelu Balilla oli monella tapaa samanlaista kuin Suomessa, mutta opintojen lisäksi pääsi kokemaan kaikkea uutta ja erilaista. Vaihtoon lähteminen osoittautuikin myöhemmin opintojen parhaaksi valinnaksi.

Kertoisitko vähän itsestäsi?

Olen Luka, 24 vuotias liiketalouden viimeisen vuoden opiskelija Helsingistä. Vaihtoon lähdin suorittamaan toista lukuvuotta, kun ensimmäinen oli Suomessa paketissa. Vaihtoon lähdetään usein juurikin toisena lukuvuonna ja ollaan yksi tai kaksi lukukautta.

Missä olit vaihdossa ja miksi juuri siellä?

Lähdin Suomesta kolmen koulukaverini kanssa Balille, Indonesiaan. Bali valikoitui vaihtokohteeksi oikeastaan siksi, että tiesimme siellä olevan lämmin vuoden ympäri sekä tiesimme sen myös olevan niin sanottu ´´paratiisisaari´´. Kaikki lähti siitä, kun näimme HAMKin pöydällä lehtisen Asia Exchangen mainoksesta, jossa oli noin kuusi eri vaihtokohde vaihtoehtoa. Vaihtoehtoina olisi ollut esimerkiksi Japanin isoja kaupunkeja, mutta jostain syystä valitsimme palmut sekä rantahiekan. Yleensä vaihtoon lähdetään yhdeksi lukukaudeksi eli noin 4 kuukaudeksi, mutta me emme halunneet tulla tammikuussa Suomeen jäätymään, vaan valitsimme tulopäiväksi kauniin toukokuun. Minä halusin jopa vaihtaa maata puolessavälissä ja kokeilla asua osan ajasta suurkaupungissa, mutta lopulta päädyimme olemaan Balilla koko vaihdon ajan.

Kertoisitko hieman opiskelustasi kohdemaassa?

Koulumme Balilla oli Udayana University -niminen koulukompleksi, joka koostui kahdesta eri kampuksesta. Nämä kampukset olivat varta vasten vaihto-opiskelijoita varten, joten siellä emme paljoa paikallisia opiskelijoita nähneet. Kurssit saimme itse valita, joten lukujärjestykseemme pystyimme pitkälti itse vaikuttamaan. Minulla oli noin 5 eri kurssia per lukukausi, joka tarkoitti minun lukujärjestyksessäni 3-4 päivän kouluviikkoja. Päivät kestivät neljästä tunnista kuuteen tuntiin. Opiskelu oli hyvin tuttua, luentoja sekä kurssin päätteeksi tentit. Myös esityksiä pidimme ja pari kertaa kävimmekin kulttuurin tunneilla myös paikallisissa paikoissa, esimerkiksi temppeleissä.

Oliko vaihto sitä mitä olit odottanut?

Vaihto oli paljon enemmän, kuin mitä olin odottanut. Odotimme ystävieni kanssa viettävämme vaihdossa hyvää aikaa sekä pääsevämme hetkeksi pakoon Suomen hyytävää talvea, mutta saimme niin paljon enemmän. Jokainen meistä on jälkeenpäin sanonut vaihtovuoden olleen elämämme paras vuosi. Minä itse olen henkilökohtaisesti erittäin vahvasti tätä mieltä ja menisin uudestaan aina, jos pitäisi valita. Tutustuminen jatkuvasti mahtaviin ihmisiin, seikkaileminen mitä upeimmissa paikoissa sekä kokonaan toisenlaisen elämän eläminen on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Menen varmasti käymään Balilla uudestaan!

Suosittelisitko vaihto-opiskelua muille?

Ehdottomasti kyllä. Vaihtoon lähtöä ei saisi miettiä sekuntiakaan, vaan vastauksen pitäisi olla automaattisesti kyllä! Lähtisin itse mieluusti uudestaan vaihtoon ja ehkä lähdenkin, jos seuraava koulu sen minulle suo. Voisin myös mieluusti mennä seuraavaksi johonkin isoon kaupunkiin Aasiaan tai vaikka Yhdysvaltoihin. Joka tapauksessa, elämä on suurinta vaihdossa ja kannustan kaikkia tekemään saman ja enemmänkin, mitä itse olen tehnyt.

Leave A Reply