HAMKin opiskelijat tutustuivat Nyyti ry:n toimintaan

0

Opiskelu on nuorille sekä antoisaa että haastavaa aikaa. Deadlinet tuovat painetta ja kasautuva tehtäväpino ei näytä pienenevän lainkaan. Joissakin tapauksissa nuoret käyvät vielä töissä opiskelujen ohella ja tasapainottelevat arjessa vapaa-aikaa löytääkseen. On hyvä tiedostaa, että jos opiskelu tuntuu liian raskaalta, on apua saatavilla ja sitä on tärkeä saada.

Mielen hyvinvointia tukemassa

#TekojenTiistain inspiroimana tutustuimme opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävään järjestöön Nyyti ry:hyn, joka on toiminut vuodesta 1984. Meille enemmän järjestöstä kertoi yksi järjestön asiantuntijoista Arja Kero. “Tarjoamme opiskelijoille ja opiskeluyhteisöille tietoa, tukea ja toimintaa mielen hyvinvointiin ja opiskelussa jaksamiseen”, kuvaa Kero heidän toimintaansa. Kero kertoo Nyyti ry:n tekevän myös vaikuttamistyötä mielenterveysystävällisen opiskeluarjen puolesta ja mielenterveysongelmien normalisoimiseksi. “Haluamme osaltamme varmistaa, että huomisen työelämässä ja yhteiskunnassa riittää hyvinvoivia tekijöitä. Tätä Nyyti tekee, koska mielellä on väliä,” kiteyttää Kero järjestön toimintaa.

Nyytin kohderyhmiin kuuluvat opiskelijat ja vertaistukea tarjoavat vapaaehtoiset, opiskeluyhteisöt sekä yhteiskunta ja sen erilaiset vaikuttajat ja päättävät tahot. Opiskelijoille suunnatusta ja opiskelijoiden kanssa tehdystä toiminnasta pääosa kohdistuu korkeakouluopiskelijoihin. Opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin tukemiseksi Nyyti ry tarjolla tukea ja vastauksia esiin nousseisiin kysymyksiin ja apua löytyy verkkosivuilta useisiin huoliin.

Nyyti järjestää myös chat-päiviä, joissa keskustellaan tietystä teemasta toisten opiskelijoiden kanssa. Chatissa jokainen voi jakaa omia kokemuksiaan anonyymisti ja kenties kertoa myös vinkkejä asioihin, jotka ovat joskus tuottaneet päänvaivaa. Opiskelijoille on tarjolla luettavaksi blogitekstejä ja tarinoita, joista jälkimmäiseen jokainen voi halutessaan myös jakaa omansa. Jotkut tarinoista ovat todella koskettavia ja henkilökohtaisia. Ja ne laittavat näkemään asioita ihan uusin silmin. On ok epäonnistua. On ok, jos kertoo, että nyt en jaksa. Kunhan osaa pyytää apua. Yksin ei tarvitse kaikesta selvitä.

Koulutusta, tapahtumia, hankkeita

Opiskeluyhteisöissä ja opiskelijoiden kanssa toimivien ammattilaisten osaamisen vahvistamiseksi Nyyti tarjoaa erilaista tietoa sekä koulutuksia. Järjestö kehittää myös erilaisia toimintamalleja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Yhteiskunnassa Nyyti ry pyrkii vaikuttamaan opiskelijoiden mielenterveyden kannalta keskeisiin asioihin kampanjoiden ja esimerkiksi opiskelijoiden mielenterveyspäivän avulla.

Kaiken tämän lisäksi Nyyti ry toteuttaa erilaisia kehittämishankkeita ja -projekteja liittyen opiskelijoiden mielenterveyteen, opiskelukykyyn sekä hyvinvointiin. Näistä useista hankkeista löytyy runsaasti tietoa heidän nettisivuiltaan. Näiden hankkeiden tavoitteena on Keron mukaan luoda uusia toimintatapoja opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin edistämiseksi, vahvistaa opiskeluyhteisöiden hyvinvointityön toimintaedellytyksiä sekä tarjota vertaistoimintaa opiskelijoille. Järjestölle tärkeänä hankkeena Kero nostaa esille Nyyti ry:n MiehenTila-hankkeen.

Kero huomauttaa, että miesten mielenterveydestä puhutaan aivan liian vähän ja tämän vuoksi tämä kyseinen hanke on heille erityisen tärkeä. Samaa mieltä olivat 72% Nyytin kyselyyn vastanneista. On myös huomattu, että iso osa miehistä jättää kertomatta kokemuksistaan, sillä keskustelun ei koeta antavan riittävästi tilaa miesten omille kokemuksille. MiehenTila-hankkeella Nyyti pyrkii nostamaan esiin sitä, että myös miehillä on lupa puhua, mikä on todella tärkeää. Hanke keskittyy tukemaan korkeakouluissa opiskelevien nuorten miesten mielenterveyttä ja hyvinvointia. Hanke tarjoaa mahdollisuuden miesten väliseen matalan kynnyksen vertaistukeen.

Avulle on tarvetta

Kysyimme Nyytiltä myös Homo studiensis -varainhankintakampanjasta, joka käynnistettiin toukokuun alussa. Hankkeen tarkoitus oli pyrkiä nostamaan esille sitä, että korona-aika, etäopiskelu sekä yhteiskunnan kovat vaatimukset ovat lisänneet mielenterveysapua tarvitsevien opiskelijoiden määrää valtavasti. “Tällä hetkellä yli puolet opiskelijoista kokee psyykkisiä vaikeuksia,” huomauttaa Kero.

Nyytin 10 päivän mittainen Homo studiensis-kampanja onnistui Keron mukaan hyvin ja heidän markkinointikampanjansa sai 433.445 näyttökertaa ja mainosten linkkejä klikattiin 752 kertaa. Sivuillaan Nyyti kertoo avoimesti, että tuotot menevät online-ryhmätoimintojen jatkamiseen ja niillä pyritään käynnistämään uudelleen myös yksilöchat-palvelu. Yrityksille on kerrottu selkeästi, miten he voivat auttaa ja miten pienillä lahjoituksilla voi jo saada paljon aikaa.

Tästä haluamme nostaa esille, että opiskelijat ovat tulevaisuus työelämässä. Opiskelijat saattavat pian olla työkavereitasi tai kenties jopa esihenkilöitäsi. Nyt he tarvitsevat apua. Niin yritykset kuin yksilötkin voivat sitä tarjota, vaikka ihan vain puhumalla asiasta ja tekemällä kampanjaa näkyväksi sekä antamalla sille sen tarvitseman huomion. Tärkeää on myös muistaa, että kaikkien mielenterveys ja kokemukset ovat yhtä tärkeitä.

Kirjoittajat: Liiketalouden opiskelijat Jessika Tyni & Janika Markkinen

 

 

Leave A Reply