Kestävä kotieläintuotanto on moniulotteinen kokonaisuus, joka sisältää sekä eläinten ruokintaan ja hyvinvointiin, ympäristön huomioimiseen että viljelijän omaan toimeentuloon ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Ympäristö ja eläimet huomioon ottaen viljelijän pitäisi pystyä tuottamaan turvallista ruokaa niin että tuotannolla pystyy tulemaan toimeen.
Kotimaisen valkuaisrehun suosiminen on yksi askel kohti kestävämpää kotieläintuotantoa. Muita askeleita MTT:n ”Ilmaston muutos ja maaseutu” –hankkeen (ILMASE) mukaan ovat mm. maan kasvukunnosta huolehtiminen, eläinten ruokkiminen niiden tarpeiden mukaan ja märehtijöiden ruokinnan perustaminen hyvälaatuiseen säilörehuun. Lypsykarjatilalla säilörehun hyvä laatu, nurmipalkokasvien käyttö säilörehunurmissa, yksivuotisten palkokasvien käyttö säilörehuna ja väkirehuna mahdollisuuksien mukaan lisäävät valkuaisen omavaraisuusastetta. Yksimahaisilla palkokasvien käytön lisääminen vähentäisi tuontisoijan tarvetta.
Palkokasvien käyttö mahdollistaa reilun valkuaissadon korjaamisen omalta pellolta, monipuolistaa rehukasvivalikoimaa ja samalla voidaan typpilannoitusta vähentää. Palkokasvi kasvaa lähes pelkästään ilmakehästä sitomansa typen avulla ja typpeä jää peltoon seuraavalle sadolle käytettäväksi.
Palkokasvivalikoima on moninainen ja uusia kasveja ja varsinkin uusia lajikkeita on jalostuksen ja ilmastonmuutoksen myötä tulossa viljelyyn. Palkokasveista on moneksi, esimerkiksi härkäpavusta ja herneestä voi käyttää joko siemenet tai koko kasvin. Siemenet voi murskata ja tuoresäilöä tai kuivata, koko kasvista voi tehdä säilörehua. Monivuotisista nurmipalkokasveista puna-apila on tärkein. Se on parhaimmillaan heinäkasvien kanssa seoksena viljeltynä säilörehunurmissa. Myös sinimailanen on yksi potentiaalinen monivuotinen palkokasvi hyvän sadontuottokykynsä vuoksi.
Yksivuotiset palkokasvit mahdollistavat vuosittaisen lannanlevityksen ja syyskylvöt ja niitä voi käyttää myös nurmen uudistamisessa.
Valkuaista palkokasveista sekä siemenistä että koko kasvustosta
Palkokasveissa on korkea valkuaispitoisuus sekä siemenissä että koko kasvustossa. Kasvuston raakavalkuaispitoisuus on pienin varressa ja suurin siemenissä, mutta myös lehdet sisältävät paljon raakavalkuaista. Palkoviljojen, kuten härkäpavun, herneen ja lupiinin siemenissä, on varsinaisiin valkuaisrehuihin rypsiin ja soijaan verrattuna vähemmän raakavalkuaista, mutta enemmän tärkkelystä. Niiden lisäksi palkoviljojen valkuaisen pötsihajoavuus on suurempi ja valkuaisen metioniinipitoisuus on pienempi rypsiin ja soijaan verrattuna. Fosforia palkokasveissa on vähemmän kuin rypsissä. Viljan jyviin verrattuna palkoviljoissa on huomattavasti enemmän raakavalkuaista, mutta vähemmän tärkkelystä.
Palkokasvit sisältävät myös aineita, jotka voivat rajoittaa niiden käyttöä rehuna erityisesti yksimahaisilla. Niitä ovat mm. visiini ja konvisiini, proteaasi-inhibiittorit, saponiinit, lektiinit, tanniinit ja alkaloidit. Härkäpapu ja herne sisältävät mm. proteaasi-inhibiittoreita ja tanniineja ja härkäpapu lisäksi visiiniä ja konvisiiniä. Jotkut lupiinilajikkeet saattavat sisältää alkaloideja. Haitta-aineet heikentävät palkoviljojen syöntiä ja ravintoaineiden hyväksikäyttöä kotieläimillä. Haitta-aineet ovat ongelma erityisesti yksimahaisilla, joilla esim. tanniinit huonontavat valkuaisen sulavuutta. Märehtijät eivät ole yhtä herkkiä haitta-aineille pötsin mikrobien takia.
Palkoviljoja kuten härkäpapua ja hernettä voidaan viljellä säilörehuksi joko puhtaina kasvustoina tai seoskasvustoina viljakasvien kanssa. Viljoista tehty säilörehu sisältää vain vähän valkuaista ja sen sulavuus ei ole korkea. Palkokasvi tuo seokseen valkuaista ja sulavuutta lisää. Pelkkään palkokasvisäilörehuun verrattuna seoksessa on viljasta tulevaa tärkkelystä ja kuitua tasapainoisemmin. Olipa kyse sitten puhtaasta kasvustosta tai viljaseoksesta, palkokasvia sisältävä kokoviljasäilörehu sopii erityisen hyvin käytettäväksi ruokintaan nurmisäilörehun kanssa seosrehuna.
Typpi kiertää kasvien ja eläinten välillä
Korkea raakavalkuaispitoisuus voi olla ongelma ja haaste ruokinnan toteuttamisessa. Vain kolmannes lypsylehmän valkuaisen saannista ohjautuu tuotantoon, joten suuri osa menee hukkaan sontaan ja erityisesti virtsaan. Lantalaan joutuva typpi ei kuitenkaan mene kokonaan hukkaan vaan levitettynä pellolle se siirtyy tilan ravinnekierrossa eteenpäin. Palkokasvien ilmasta ottama typpi voi korvata ainakin osan tilan ulkopuolelta tulevasta typestä joko jättämällä sitä maahan seuraavalle kasville tai rehumassan ja eläimen kautta kiertäen.
Lähde mukaan keskustelemaan valkuaisomavaraisuudesta! Tämän sivun alaosassa on kohta jonne voit jättää kysymyksesi ja/tai kommenttisi ja jossa asiantuntijat vastaavat.
Kun olet lisännyt kysymyksesi/kommenttisi, kopioi näkyvissä oleva salasana ja liitä se sille varattuun kenttään, sen jälkeen Lähetä.
Tässä muutamia kysymyksiä keskustelun pohjaksi:
- Mitä ajatuksia blogi-kirjoitus herätti? Esikatsele muutokset
- Miksi viljelet palkokasveja tai miksi et viljele?
- Mitä hyötyjä koet viljelyssä tai rehukäytössä olevan?
- Mitä haasteita koet viljelyssä tai rehukäytössä olevan?
- Mitä tietoa tarvitsisit että ryhtyisit viljelemään tai käyttämään ruokinnassa enemmän palkokasveja?
- Haluaisitko että kotimaisista palkokasveista tehtyjä tuotteita kuten rouheita tai jauhoa olisi kaupoissa tarjolla?
- Minkälaisia kotimaisia palkokasvituotteita toivoisit vähittäiskauppojen valikoimiin
