Yhteistyöllä tuloksiin monivaikutteisissa valuma-aluekunnostuksissa

0

Tulevaisuudessa vesienhallinnan sekä ja vesienhoidon edistämiseen tarvitaan eri sektorit ylittävää yhteistyötä entistä enemmän. Maa- ja metsätalouden tuotannon, yhdyskuntarakentamisen ja luonnonhoidon yhteensovittamiseksi vaaditaan edelleen uusia toimintatapoja sekä niiden kehittämistä.

Tehokas ruoantuotanto, puhtaammat vedet ja monimuotoinen ympäristö ovat yhteensovitettavissa asiantuntevalla, monialaisella ja hyvin koordinoidulla työllä. Maaseudun ja kaupunkien rakenteiden sekoittuminen sekä ilmaston muutoksen tuomat haasteet vaativat vesienhallinnan suunnittelulta aiempaa laajakatseisempaa näkemystä. Vedenlaatu, kalojen ja vesieliöstön elinolosuhteet tulee huomioida jatkossa aiempaa paremmin osana monivaikutteista toimintatapaa vesitaloushankkeissa.

Opitaan ojista-hankkeessa on koottu yhteen eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöryhmä yhteisen valuma-alue ja vesistökunnostus teeman ympärille Hämeen alueella. Hämeen ELY-keskus on tuottanut listauksen tärkeimmistä valuma-alue ja vesistökunnostusten painopistealueista. Listaus perustuu vedenlaatuun, arvioituun hajakuormitukseen sekä vesistöjen ekologiseen tilaan. Listauksen pohjalta on valittu toimenpidealueet, jonne tiedotusta, neuvontaa sekä suunnittelua aletaan jatkossa järjestelmällisesti kohdentamaan. Paikalliselta Hämeen Kalatalouskeskukselta on saatu kyseisiä vesistöjä koskevaa käytännöntuntemusta. Metsänhoitoyhdistys, Tapio, ProAgria Etelä-Suomi ry ja Etelä-Suomen Salaojakeskus ovat puolestaan yhdistäneet voimansa monivaikutteisesti maa- ja metsätalouden vesienhallinnan ja -hoidon työssä. Lisää yhteistyötahoja ollaan ottamassa mukaan hankkeen edetessä.

Tavoitteena on mahdollisimman montaa eri intressiryhmää hyödyttävät kunnostusprojektit, joissa maa- ja vesialueen omistajilla on keskeinen toiminnanharjoittajan rooli. Vaikka ELY-keskukset koordinoivat ja rahoittavat alueellista vesienhoidon toimintaa, niin tässä yhteistyöverkostossa jokaisella toimijalla on oma tärkeä roolinsa toimenpiteiden toteutumisen edistämisessä hallinnosta ruohonjuuritasolle.

Neuvojat toimivat linkkinä viranomaisten ja paikallisten toimijoiden välillä, jolloin tietoa muun muassa toimenpidevaihtoehdoista, luvituksesta ja rahoituksesta jalkautetaan kentälle. Mikäli käytännön toimijat eivät ole tietoisia kunnostushankkeiden toteuttamisen mahdollisuuksista niin tavoitteita on mahdotonta saavuttaa.

Korkealle asetettuja valtakunnallisia tavoitteita, niin vedenlaadun kuin kuivatusrakenteiden korjaamisen suhteen, ei saavuteta myöskään ilman eri tahojen välistä yhteistyötä. Yhteistyö on välttämätöntä intressiryhmien tarpeiden huomioimiseksi, haasteiden ratkaisemiseksi sekä oikeudellistenkin asemien turvaamiseksi. Lyhytjänteisistä ja sattumanvaraisesta yksittäisistä toimista tulisi pyrkiä kohti laajempia jatkuvia järjestelmällisiä kunnostusprosesseja. Etenkin maatalouden kuivatusrakenteiden suuri korjaustarve huomioiden, vesienhallintaan liittyvän neuvonnan jatkuvuus on varmistettava. Riskinä on, että muutoin kuivatusrakenteita korjataan hallitsemattomasti ilman ammattitaitoa. Tämä asettaa riskejä kustannustehokkuuden lisäksi vedenlaadulle, luonnon monimuotoisuudelle kuin alapuolisten alueiden vesienhallinnalle.

Opitaan opista-hanke pyrkii toteuttamaan kansainvälisen WATERDRIVE-hankkeen tuottamia parhaaksi katsottuja menetelmiä käytännön tasolla Hämeen alueella. WATERDRIVE -hanke on kansainvälinen yhteistyö- ja tiedonvaihtohanke, jonka tavoitteena on tuottaa eri tahojen välisen yhteistyön avulla tietoa parhaista menetelmistä, toimintatavoista ja työkaluista, joilla maatalouden sekä vesienhoidon intressejä voidaan sovittaa yhteen huomioiden yhdenaikaisesti myös muiden sektoreiden tarpeet. Hanke tuo yhteen asiantuntijoita kaikista Itämeren alueen maista (Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa ja Venäjä). Hankkeen koostamia pitkän tähtäimen tavoitteita koordinoinnin ja neuvonnan suhteen ovat seuraavat:
• Aloittaa pitkäjänteinen sektorit ylittävä sidosryhmätyö vesistökunnostuskohteiden toteuttamiseksi ja rahoittamiseksi pitkällä tähtäimellä priorisoidusti ja kohdennetusti listatulla tavalla.
• Saattaa yhteen vesienhoidon ja -hallinnan suunnittelun sidosryhmät paikallistasolla ja varmistaa eri tahojen tarpeiden huomioiminen.
• Tunnistaa kunkin valuma-alueen olennaiset vesienhallintatoimet ja aloittaa lisäämään tietoisuutta vesienhallinnan merkityksestä.
• Kokonaisvaltaisen tuotantotalouden ja ympäristön huomioivan neuvonnan jatkuvuus turvataan.
• Toimivien yhteistyöryhmien luominen paikallistason ja hallinnon välille, jolloin mahdollistetaan eri organisaatioiden tietotaidon ja resurssien hyödyntäminen.

WATERDRIVE -hankkeessa toteutettiin eri tahojen yhdessä suunnittelema yhteistyövideo, joka kertoo kalatalouden, yhdyskuntarakentamisen sekä maatalouden näkökulmista vesienhallinnan toimenpidekokonaisuudessa. Eri asiantuntijoiden välisen yhteistyön avulla on mahdollista sovittaa yhteen maankäytön, vesienhoidon ja luonnon monimuotoisuuden tavoitteet. Videon toteuttajat toimivat tiiviissä yhteistyössä myös hankkeen ulkopuolella, joka on tavoite myös Opitaan ojista-hankkeen kumppaneiden välillä.

Videon pääset katsomaan klikkaamalla alla olevaa linkkiä:
https://youtu.be/EacV9lnygc8

Mikko Ortamala
Suunnittelija, FM
Etelä-Suomen Salaojakeskus / Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Leave A Reply