Vastuu vesitaloushankkeista siirtyi maanomistajille – HAMK kouluttaa valtakunnallisessa Vesitalousisännöintikoulutuksessa

0

Vastuu vesitaloushankkeista (mm. metsäojitukset, valtaojien perkaus, kosteikkojen rakentaminen) on siirtynyt valtiolta pääosin maanomistajille. Jotta vesitaloushankkeet etenevät suunnitellusti, tarvitaan osaajia hankkeiden vetäjiksi. Tähän tarpeeseen vastaa Vesitalousisännöintikoulutus, joka järjestetään nyt toisen kerran. Koulutuksen suorittaneilla on valmiudet toimia myös vesitalousisännöitsijänä, ja tehdä siitä kannattavaa liiketoimintaa esimerkiksi muun elinkeinon ohella.

Aikaisemmin Ojaisännöitsijäkoulutus-nimellä järjestetty koulutus kattaa nyt entistä vahvemmin myös muita vesitaloushankkeita, kuten kosteikkojen ja järvenkunnostusten läpivientejä. Koulutuksen perustana on edelleen ojitusyhteisön toiminta ja siihen liittyvä lainsäädäntö. Lisäksi siinä käydään läpi luonnonmukaisen perkauksen periaatteet sekä mm. tulvatasanteiden suunnittelun perusteet. Vesitaloutta tarkastellaan myös koko valuma-alueen tasolla, ja koulutus auttaa ymmärtämään erilaisten hankkeiden vaikutukset vesien tilaan ja virtaamiin.

Syksyllä 2019 koulutettiin ensimmäisen kerran yhteensä 23 ojaisännöitsijää, joista lähes kaikki tarjoavat tällä hetkellä isännöintipalveluita erityisesti ojitusyhteisön ojitushankkeiden toteutukseen.
Koulutus järjestetään yhteistyössä SEDU koulutuskeskuksen, Hämeen ammattikorkeakoulun sekä Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusten kanssa. Koulutuksessa on 3 lähijaksoa, joista yksi järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulussa, Mustialan toimipisteessä. Valtakunnallinen koulutus alkaa 28.10.2020 Ilmajoella. Haku päättyy 20.10.2020.

Valtakunnallinen koulutushaku päättyy 20.10.2020 ja kurssille valitaan 25 henkeä. Koulutus on tarkoitus toteuttaa lähiopiskeluna, mutta se järjestetään tarvittaessa etänä. Koulutus alkaa 28.10.2020 Ilmajoella ja viimeinen jakso pidetään tammikuussa 2021. Lisätietoa koulutuksesta löytyy SEDU koulutuskeskuksen verkkosivuilta: https://www.sedu.fi/koulutushaku/koulutus/Vesitalousisannointi-Maatalousalan-erikoisammattitutkinto/l/7716

Lisätietoa
SEDU: Heikki Koskimies, 040 830 2388, heikki.koskimies@sedu.fi
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: Outi Leppiniemi, 050 350 9238, outi.leppiniemi@ely-keskus.fi
Varsinais-Suomen ELY-keskus: Ari Sallmén, 0400 740 129, ari.sallmen@ely-keskus.fi
HAMK: Henrik Lindberg, 050 574 5380, henrik.lindberg@hamk.fi

Leave A Reply