Innokasta yhteistyötä

0

Nipsulaan saatiin lisää menoa ja vauhtia sekä innostunutta tekemistä ensimmäisen vuoden sosionomi opiskelijoista; Sanni, Wilhelmiina, Nea ja Henna. Molemmat ohjauskerrat alkoivat lapsille tutulla aamupiirillä sekä siihen kuuluvalla lorulla. Tätä kautta saatiin luotua rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri ja mahdollistettiin lasten osallistuminen.

Ryhmä-Hau pelastustehtävissä

Ensimmäinen ohjauskertamme oli torstaina, jolloin teemana oli Ryhmä Hau – taitorata. Aamulla virittäydyimme tunnelmaan teemaan sopivalla jumpalla, johon lapsilla oli mahdollisuus keksiä omia liikkeitä. Tämän jälkeen siirryimme Ryhmä Haun pelastus tehtäviin. Lapset pääsivät taitoradalla toimimaan ryhmässä, joka kehitti lasten vuorovaikutustaitoja sekä harjoittelemaan erilaisia motorisia taitoja ja loogista päättelykykyä. Radan teema innosti lapsia osallistumaan ja heistä välittyi ilo! Ehdoton hitti radalta oli Sampan paloautosta löytyvä vesisäiliön täyttäminen yhdessä ryhmänä. Päivän päätettyä lapset saivat kotiin viemisiksi Ryhmä Hau värityskuvat.

Monia aisteja

Toisen ohjauskertamme teemana oli aistit ja teimme lapsille aistipajan. Aamupiirillä oli aistijumppaa, jonka tarkoituksena oli herätellä aisteja kehossa. Jumpassa käytiin myös läpi viikonpäivät ja niihin yhdisteltyjä liikkeitä. Siirryimme aamupiiriltä aistipajaan, josta löytyi kaksi eri laatikkoa. Toisessa oli saippuavaahtoa ja toisessa makaronia. Lapset saivat laittaa kätensä laatikoihin ja tunnustella ja tutkia miltä eri aineet tuntuivat. Laatikoista löytyi myös pieniä leluja, jotka innostivat lapsia etsimään ja tunnustelemaan laatikon sisältöä. Loppuun teimme rentoutushetken, joka sisälsi musiikkia, värivaloja sekä erilaisia esineitä esim. nystyräpallo, huivi ja pensseli. Ryhmä Haun ja heidän innokkaat apulaisensa hoitivat homman! Iso kiitos perheille mukavista hetkistä ja luottamuksesta!

Leave A Reply