Hyvinvointia – ruokailu ja terveellinen ruokavalio

0

Aikaisemmat kaksi viikkoa Nipsulan etäohjatussa toiminnassa on pyöritty elämän perusasioiden ympärillä; uni ja rentoutuminen, liikkuminen sisällä ja ulkona. Viimeiseksi teemaksi valikoitui ruokailu sekä terveellinen ruokavalio. Halusimme lisätä tietoutta ruokarytmin ja yhteisten ruokailuhetkien tärkeydestä, sekä ylipäätään suhteesta ruokaan.

Tähän aihealueeseen lapsen ja vanhemman yhteisen tuokion ja tekemisen keksiminen oli yllättäen haasteellisemman tuntuista kuin aikaisempina viikkoina. Päätimme lähestyä aihetta niin, että kokosimme tiistaille koteihin lähetettäväksi tietopaketin, jossa käytiin läpi ruokavaliota, ruokarytmiä, pöytätapoja, nesteytyksen tärkeyttä ja sormiruokailun hyötyjä. Liitteeksi laitoimme terveellisen ja hyvän ruokakokonaisuuden reseptit, millä voi havainnollistaa kuinka helppoa on koota monipuolinen terveellinen ateria.

Loppuviikon tekemiseksi keksimme perheille ruokahaasteen, jonka lapset ja aikuiset voivat toteuttaa yhdessä. Haasteen ideana on, että lapset saavat piirtää paperille lempiruokansa, tai ideansa siitä, mitä he haluaisivat syödä. Piirrosten tekemiseen saa käyttää reilusti mielikuvitusta. Piirroksesta keskustellaan lapsen kanssa, jotta lapsi voi myös sanallistaa mitä piirroksessa on. Aikuisen tehtäväksi jää valmistaa lapsen piirroksen mukainen ateria ruuaksi. Haasteen on tarkoitus olla hauska ja tuoda hieman luovuutta perheiden keittiöihin. Haasteesta toteutettiin lyhyt ohjevideo, jossa ryhmämme jäsen ohjeistaa idean, sekä esittelee oman sukulaispoikansa piirroksia ja niistä syntynyttä ateriaa. Videolle liitettiin vielä mukaan reseptit siinä tehtyihin ruokiin.

Lapsen piirros lempiruoka-annoksesta.  Aikuisen toteuttama annos lapsen piirroksen pohjalta

Mukavaa kesää kaikille!

Minerva, Tanja, Iina, Hanna ja Roosa

Leave A Reply