Viisi kuukautta virkamiehenä

0

Kun kirjoitan tätä tekstiä, viiden kuukauden mittainen harjoitteluni alkaa olla loppusuoralla. Samalla on startannut tradenomiopintojeni viimeinen vuosi. Suoritin opintoihin kuuluvan harjoittelun Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa eli Palkeissa. Otsikon mukaisesti työskentelin tuon ajan valtion virkamiehenä, sillä myös harjoittelijat nimitetään virkasuhteeseen. 

Taloushallinnon harjoittelu ja perehdytys Palkeissa 

Olin kuullut Palkeista opettajaltani, joka suositteli sitä harjoittelupaikkana. Olin myös tutustunut Palkeiden sosiaalisen median kanavissa aikaisempien harjoittelijoiden kertomuksiin, ja paikasta oli jäänyt minulle positiivinen kuva. Minulla oli määrätietoinen tavoite päästä Palkeisiin harjoitteluun, ja uskoin saavani sieltä hyvää työkokemusta. Kokeilin päästä Palkeisiin jo ensimmäisenä opiskeluvuotena, mutta paikka avautui vasta toisen vuoden opiskelijana, kun hain sinne uudestaan. 

Harjoittelu sujui alusta asti hyvin. Muistan vieläkin sen ensimmäisen päivän jännittyneen, mutta odottavaisen ja innostuneen tunnelman, jota tunsin istuessani muiden uusien harjoittelijoiden kanssa. En usko olleeni tunteeni kanssa yksin, vaan tunne välittyi muidenkin olemuksista ja katseista. Samalla oli silti hyvin tervetullut olo, ja meille kerrottiin heti alkuun olevamme työntekijöitä siinä missä muukin talon henkilöstö, ja että pääsemme tekemään aivan samoja tehtäviä kuin muutkin työntekijät. Minusta tämä kertoo siitä, että harjoittelijoidenkin työpanosta arvostetaan, ja kaikki ovat ikään kuin samalla viivalla. 

Harjoittelun alussa tietoa tuli niin paljon, että pää oli ihan pyörällä. Meille pidettiin yhteinen perehdytysosio, joka oli hyvin kattava, ja katsottiin että kaikki saavat toimivat työvälineet. Yhteisen perehdytysjakson jälkeen meidät jaettiin omiin ryhmiimme, joissa meille oli nimetty omat perehdyttäjät. Itselläni oli kaksi perehdyttäjää, jotka vuorottelivat kanssani. Koin saaneeni heiltä paljon tukea, ymmärrystä ja opastamista harjoitteluni aikana. Palkeissa tehdään paljon työtä myös etänä ja harjoittelijoillakin on siihen mahdollisuus. Etätyöstä huolimatta yhteys erityisesti omiin perehdyttäjiin toimi moitteettomasti ja apua oli aina saatavilla. 

Työtehtävät 

Sain työssäni tutustua monenlaisiin työtehtäviin aina tiliotekäsittelystä myynti- ja ostoreskontraan sekä laskutukseen ja asiakasrekisterin ylläpitämiseen. Työtehtävät riippuivat yllättävän paljon siitä, minkälaisessa ryhmässä työskentelit, sillä eri palveluryhmissä on erilaisia ja erikokoisia asiakkaita erilaisin erityispiirtein. Itse pääsin tutustumaan yhden suuren viraston taloushallintoon, ja hoidin tämän viraston asioita koko harjoitteluni ajan.   

Mitä opin? 

Opin paljon yleisesti valtion taloushallinnosta, minkälaista työtä tehdään, kenelle työtä tehdään ja minkälaisia ohjelmistoja käytetään. Olen alanvaihtaja, joten minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta työstä taloushallinnossa. Nyt koin saaneeni kokemusta roppakaupalla ja hyvin erilaisista tehtävistä. Aukenipa Palkeista myös innostava aihe opinnäytetyölle, ja pääsinkin aloittamaan työskentelyn rinnalla opinnäytetyöprosessin, joten yhteistyö Palkeiden kanssa jatkuu sen muodossa. Työ Palkeissa edisti monella tavalla opintojani, mutta antoi myös näköalapaikan valtion taloushallintoon ja vastuullisiin työtehtäviin. Suosittelen Palkeita lämpimästi työharjoittelupaikkana! 

Jonna Hakala

LinkedIn

Leave A Reply