Monipuolista viestintää energia-alalta

0

Aloittaessani liiketalouden opinnot HAMKissa vuonna 2022, minulla ei ollut vielä selkeää käsitystä siitä, mihin työtehtäviin haluaisin suuntautua. Opintojen edetessä kiinnostukseni alkoi kuitenkin kääntyä markkinointiin. Tutkittuani asiaa tarkemmin päätin perehtyä markkinointiviestinnän mahdollisuuksiin. Hain muutamiin kesätyöpaikkoihin, joissa voisin suorittaa myös opintoihini kuuluvan harjoittelun ja lopulta minua onnisti.

Harjoitteluni aloittaminen 

Sain työharjoittelupaikan Lahti Energialta ja aloitin viestinnän harjoittelijana toukokuussa 2024. Pääsy näihin tehtäviin tuntui pieneltä lottovoitolta, sillä viestinnän alan paikkoja on tarjolla vähän, mutta hakijoita on paljon. Saapuessani Lahti Energialle, viestinnän tiimissä oli kiireistä uuden brändiuudistuksen myötä. Työt lähtivät liikkeelle nopeasti, ja parin perehdytyspäivän jälkeen löysin itseni varaamassa palaveriaikoja eri toimintojen päälliköille ja jopa johtoryhmän jäsenille. Aikaisempi kokemukseni sosiaalisen median hallinnasta ja markkinoinnista auttoi varmasti ja minulle annettiinkin heti vastuullisia tehtäviä ja vapautta toimia itsenäisesti.

Monipuolinen työarki

Kesän aikana minulla oli tilaisuus tehdä monipuolisia työtehtäviä, ja niitä riitti jatkuvasti, mikä piti arjen mielenkiintoisena. Erityisen palkitseviksi koin ne päivät, jolloin sain tutustua yrityksen muihin työntekijöihin ja nähdä, kuinka monenlaisia rooleja ja tehtäviä saman organisaation sisällä toteutetaan. Tämä antoi minulle laajemman käsityksen yrityksen toiminnasta ja sen monimuotoisuudesta. Huomasin, että kaikilla yrityksen toiminnoilla oli selkeät tavoitteet, ja työntekijät toimivat tiiviisti yhdessä kohti yhteisiä päämääriä.

Harjoittelun yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli mahdollisuus vierailla Kymijärven voimalaitoksella parikin kertaa. Näiden vierailujen kautta sain arvokasta kokemusta voimalaitoksen arjen toiminnasta ja ymmärsin, miten tärkeää sen toiminta on kaikille kaupunkilaisille.

Sopisiko sinulle viestinnän ala? 

Opin harjoitteluni aikana paljon viestinnästä ja samalla sain hyvän käsityksen toimistomaailmasta ja sen toimintatavoista. Viestintäala voi sopia sinulle, jos nautit vuorovaikutuksesta, haluat vaikuttaa ihmisten tunteisiin ja ajatuksiin sekä olet kiinnostunut siitä, miten tietoa välitetään eri kanavissa. Viestintä on monipuolinen ala, joka yhdistää kirjoittamisen, suullisen viestinnän ja luovan ajattelun. Kirjoittamisesta on myös pidettävä, sillä sitä tulee työpäivien aikana paljon. Viestintä ei koskaan pysähdy, vaan kehittyy jatkuvasti uusien teknologioiden ja trendien myötä, mikä tekee siitä dynaamisen ja palkitsevan alan.

Jasperi Pylvänen

LinkedIn

Leave A Reply