Monella voi olla työharjoittelusta mielikuva, että harjoittelijat tekevät vain avustavia tehtäviä. Oma kokemukseni kuitenkin kumosi tämän harhaluulon. Harjoitteluni aikana sain vastuuta, vapautta ja ennen kaikkea mahdollisuuden kehittyä aidosti markkinoinnin moniosaajaksi.
Alkuun valmiilla tehtävillä – sitten kehittämistyöhön
Ensimmäiset tehtäväni olivat ennalta määriteltyjä: työskentelin pääosin Canvan Pro -versiossa ja loin erilaisia markkinointimateriaaleja yrityksen käyttöön. Alussa oli hieman haastavaa hahmottaa, minkälaista sisältöä pitäisi tuottaa, koska yrityksellä ei vielä ollut vahvaa visuaalista identiteettiä tai tone of voicea.
Pikkuhiljaa pääsin kuitenkin vauhtiin ja jopa kehittämään yrityksen ilmettä. Suunnittelin pohjia webinaariesityksiin sekä painotuotteisiin, kuten kyniin ja kuppeihin, joissa oli yrityksen logo. Oli hienoa huomata, että omaa kädenjälkeä alettiin käyttää oikeissa tuotteissa ja tilaisuuksissa.
Yksi mieleenpainuvimmista projekteistani harjoittelun aikana oli oppaan visualisointi. Sain eteeni 14-sivuisen Word-tekstidokumentin, ja tehtävänäni oli tehdä siitä visuaalisesti kiinnostava, helposti luettava ja yrityksen brändiä noudattava kokonaisuus. Lisäsin oppaaseen visuaalisia elementtejä, väritettyjä laatikoita tärkeiden kohtien ympärille ja selkeyttäviä grafiikoita. Oppaasta tuli niin ”liidimagneetti”, jonka avulla yritys keräsi sähköpostilistaa sähköpostimarkkinointia varten. Pääsin mukaan myös viestien suunnitteluun ja kirjoittamiseen, mikä oli todella opettavaista. Tässä projektissa yhdistyivät visuaalisuus, tekstintuotanto ja käytännön markkinointityö parhaalla tavalla.
Sosiaalisen median kampanja – suunnittelusta julkaisuun
Harjoittelun vaativin, mutta samalla palkitsevin vaihe oli yrityksen somenäkyvyyden kehittäminen. Lähdimme liikkeelle brändin ja imagon kirkastamisesta: mikä on yrityksen viesti ja miten haluamme sen näkyvän ulospäin? Tein taustatyötä yrityksen palveluista, selvitin kohderyhmät ja loin ostajapersoonia hyödyntäen tekoälyä ja kirjallisia lähteitä. Näiden pohjalta suunnittelin somekampanjan, jossa huomioitiin oikeat kanavat, viestin sävy ja visuaalinen ilme. Sosiaalisen median kanavista päätettiin keskittyä erityisesti LinkedIniin, koska yrityksen kohderyhmä koostuu B2B-asiakkaista. Lisäksi hyödynsimme Metan alustoja (Facebook ja Instagram) jakamalla hieman muokattuja versioita LinkedIn-julkaisuista.
Sain vastuulleni myös julkaisukalenterin rakentamisen. Valitsin julkaisujen aiheet, aikataulutin sisällöt ja mietin parhaat ajankohdat julkaisuun. Teemoina olivat esimerkiksi henkilöesittelyt, palveluiden esittelyt, vinkkijulkaisut ja informatiiviset sisällöt. Jokainen julkaisu vaati huolellista suunnittelua, koska yritys myy asiantuntijapalveluita – viestin piti olla tarkka ja uskottava. Ennen julkaisuja yrittäjät tarkistivat sisällöt, mikä oli hyvä käytäntö laadun takaamiseksi.
Harjoittelun loppuvaiheessa keskityin julkaisukalenterin ylläpitoon ja siitä myös opinnäytetyöni aiheen. Tein lisäksi videoita ja muuta visuaalista sisältöä Canvalla. Työ oli monipuolista, luovaa ja antoi loistavan pohjan tulevaisuuden työelämään.
Luottamusta ja yhteisöllisyyttä etänä
Kaikki työ tehtiin etänä Google Meetin avulla. Meillä oli päivittäin vähintään kaksi palaveria: aamulla käytiin läpi päivän tehtävät ja iltapäivällä summattiin mitä saatiin aikaan.
Pidin erityisesti siitä, että työpaikalla vallitsi vahva luottamus. Jokainen sai tehdä työtään itsenäisesti eikä kukaan ei hengittänyt niskaan. Luottamuksen ilmapiiri motivoi tekemään parhaansa, ja se näkyi myös tuloksissa.
Harjoitteluni aikana opin valtavasti muun muassa Canvasta, LinkedInistä, Metan työkaluista, Kajabista ja WordPressistä. Nämä työkalut ovat nyt osa osaamispalettiani ja tulevat varmasti hyödyksi markkinointitehtävissä tulevaisuudessa.
Jos joku ajattelee, ettei harjoittelija pääse tekemään oikeita töitä, niin voin hyvällä omatunnolla sanoa, että kyllä pääsee!
Peetu Mattila