Projektiharjoittelu Porstua- hankkeessa

0

Kirjoittajat: Janita Toukomaa & Mona Sutinen

Olemme suorittaneet syksyn aikana projektiharjoittelua osana sairaanhoitajakoulutustamme. Projekti on toteutettu yhteistyössä koulutuskuntayhtymä Tavastian kanssa. Projekti sisälsi erilaisten oppimismateriaalien sekä pelien tuottamista Porstua -hanketta varten Moodle alustalle. Lisäksi pääsimme tapaamaan Tavastialle Valma koulutuksessa mukana olevia nuoria ja testaamaan pelien toimivuutta heidän kanssaan sekä näin myös harjoittamaan ohjaustaitojamme.

Porstua -hanke on alkanut keväällä 2019 ja sen tarkoituksena on edistää Hämeenlinnan seudun nuorten (15–29 v.) koulutukseen hakeutumista, koulutuspolkujen jatkuvuutta sekä sujuvuutta mahdollistamalla toiminnallinen oppiminen ja ohjaus. Oppiminen ja ohjaus tapahtuu Koulutuskuntayhtymä Tavastian tarjoamassa ja hankkeen osin varustamassa avoimessa toimintaympäristössä.

Lähdimme projektiryhmän kanssa tuottamaan materiaalia erilaisista terveyden ja hyvinvoinnin aiheista. Aiheiksi valikoitui ravitsemus, liikunta, uni, stressi ja tupakka sekä nuuska. Työskentely vaati aiheeseen tutustumista sekä tiedon hakua. Tarkoituksena oli pelkän tiedon lisäksi luoda Moodle oppimisympäristöön joka aiheesta oma peli. Pelillistämisellä pyrimme luomaan erilaisen ja hauskan oppimiskokemuksen.

Pelillistäminen toimi meidän teoreettisena viitekehyksenämme, jonka pohjalta laadimme tavoitteemme. Tavoitteisiin kuului opettavaisten pelien luominen Tavastian käyttöön ja omien ryhmänohjaustaitojen kehittyminen. Lisäksi yksi tärkeimmistä tavoitteistamme oli oppia käyttämään erilaisia digitaalisia välineitä, joita Moodlen monipuolinen käyttäminen vaatii. Pelien luominen vaati perehtymistä pelillistämisen eri vaihtoehtoihin ja tämä kehitti tiedonhakutaitojamme, joka kuului myös tavoitteisiimme.

Projektityö toteutettiin pääsääntöisesti etätyöskentelynä. Olimme yhteydessä Tavastialle hankkeeseen liittyen sähköpostin sekä Teams- palavereiden avulla. Yhteiset projektipalaverit onnistuivat myös Teamsin sekä puhelimen välityksellä. Lopuksi menimme myös Tavastialle kahtena päivänä pitämään Valma opiskelijoille erilaisia toiminnallisia ohjaustuokioita.

Valma opiskelijoille suunnittelimme leivontaa, tietoiskuja erilaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä aiheista sekä testasimme tuottamiamme Moodle -pelejä pienemmällä porukalla tietokoneluokassa. Suunnitelmat muuttuivat työskentelyvaiheessa muutamaan kertaan, joka opetti ryhmällemme muuntautumiskykyä sekä joustavuutta muuttuvissa tilanteissa. Saimme myös tärkeitä ryhmänohjaustaitoja ja pääsimme tältä osin tavoitteisiimme.

Moodle -pelien suunnittelu ja tekeminen onnistui kaiken kaikkiaan hyvin. Saimme mielestämme kokoon toimivan sekä laadullisen kokonaisuuden. Materiaalien testaaminen nuorien kanssa Tavastialla mahdollisti pelien toimimisen käytännössä.

Lähteet:

Koulutuskuntayhtymä Tavastia, porstua- toiminnallinen oppiminen ja ohjaus (2019). Haettu 19.11.2020 osoitteesta: https://www.kktavastia.fi/projektit/eu-projektit/porstua-toiminnallinen-oppiminen-ja-ohjaus-esr/

Hamk, Porstua – toiminnallinen oppiminen ja ohjaus, (2019). Haettu 19.11.2020 osoitteesta: https://www.hamk.fi/projektit/porstua-toiminnallinen-oppiminen-ja-ohjaus/

Leave A Reply