Tarinat opetuksessa – erityisesti digitaaliset tarinat

5

Ihmisen mielikuvitus on laaja oppimisympäristö. Oppija voi kuvitella erilaisia todellisuuksia, jotka parhaimmillaan vastaavat ainakin lähes aitoja tiloja. Niissä saadut oppimiskokemukset ovat subjektiivisesti totta ja vaikuttavat omalla painollaan oppimisen kokonaisuuteen. Miten opettaja voisi hyödyntää näitä psyykkisiä oppimisympäristöjä ohjatessaan tavoitteellista oppimista?

Elämme tarinayhteiskunnassa. Olemme aina eläneet, koska tarinat kuuluvat inhimilliseen kulttuuriin. Hyvien tarinoiden kertojat ovat ja ovat olleet aikansa menestyjiä. Kerronnan foorumit ovat kehittyneet teknisen kehityksen tarjoamien mahdollisuuksien myötä. (Kalliomäki 2012, 7; Jensen 1999.) Nykyajan tarinat kerrotaan paitsi sanoin, myös kuvin, videoin ja muin mahdollisin ilmaisun keinoin erityisesti sosiaalisen median ympäristöissä. Toki perinteisemmätkin käyttöliittymät, kuten esimerkiksi kirjat, elokuvat, sanoma- ja aikakauslehdet, radio sekä televisio ovat säilyneet ja kehittyneetkin.

Tarinat ovat puhdasta faktaa, puhdasta fiktiota tai jotain niiden väliltä. Hyvältä tarinalta ei edellytetä totuudellisuutta, mutta sen sisältämien viestien tulisi vedota tavalla toisella ihmisiin, usein heidän tunteisiinsa. Poliitikot ovat hyödyntäneet tätä aina. Toki myös esimerkiksi viihteen tekijät. Mutta palatakseni ensimmäisen kappaleen lopussa esittämääni kysymykseen: Voisivatko opettajat hyödyntää tarinoita ohjatessaan opiskelijoitaan oppimaan niitä asioita, joita heidän on määrä oppia? Ja oman kontekstini huomioon ottaen haluaisin tarkentaa kysymyksen koskemaan erityisesti ammatillisia opettajia.

Kysymystä voi lähestyä ainakin kahdesta erilaisesta lähtökohdasta: Opiskelijoille voidaan kertoa hyvä tarina, joka stimuloi heidän mielikuvitustaan ja aikaansaa opiskelijalle merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Tätä on hyödynnetty jo pitkään ja tässä yhteydessä on käytetty esimerkiksi käsitteitä tapauskuvaus tai englanninkielistä käsiteparia case study. Tavoitteellisen oppimisen näkökulmasta tärkeää on vahvistaa oppimiskokemusten käsittelyä ja reflektointia ohjaamalla ajattelua ja yhteisön keskusteluja tavoitteiden mukaiseen suuntaan esimerkiksi tarkentavilla kysymyksillä.

Jätän nyt kuitenkin edellisen kappaleen aiheen ja totean, että tarinoita voivat kertoa myös opiskelijat. He voivat tietenkin kertoa tarinoita vapaasti assosioiden, mutta ammattiin opittaessa yleensä hyödyllisempää on kuitenkin rajata tarinoiden konteksti jollain perustellulla tavalla. Minulla on ollut mahdollisuus tutustua kehittämisprojektiin, jossa ammatilliset opiskelijat viidestä Euroopan maasta laativat suunnitelman työelämäyhteistyön kehittämistä varten, haastattelevat työelämässä toimivia ammattilaisia ja laativat niiden pohjalta tarinoita. Näiden tarinoiden pohjalta laaditaan digitaalinen tuotos. Siihen kuuluu esimerkiksi kuvia, videoita, puhetta, tekstiä, kerrontaa ja musiikkia. Projekti, johon viittaan on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän koordinoimana toteutettu Dig It – Digital Storytelling. Menetelmää on kuvattu tarkemmin muun muassa tässä.

On todennäköistä, että minulta on aiemmin livahtanut jotain olennaista ohi, koska vasta nyt tulin perehtyneeksi menetelmään tarkemmin. Näen siinä kuitenkin paljon potentiaalia. Se soveltuu tietenkin hyvin ihan tavalliseen ja arkiseen ammatilliseen opetukseen, mutta minusta sitä voidaan oikein hyvin käyttää esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksen ja erityisopetuksen menetelmänä.

Digital storytelling tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden reflektoida oppimaansa monipuolisin keinoin. He voivat kuvata oppimiskokemuksiaan itselleen omimmin tavoin ja luovuutta käyttäen. Verrattuna siihen, että opiskelijan ainoa keino purkaa ja analysoida oppimisensa tuloksia olisi kirjoittaminen, tällä menetelmällä hänen ilmaisunsa mahdollisuudet laajenevat huomattavasti. Uskonkin, että digital storytelling tarjoaa uusia ulottuvuuksia opettajan halutessa tarjota opiskelijoilleen voimannuttavia sekä luovuutta ja innovatiivisuutta kehittäviä oppimiskokemuksia.

Omakohtaisten kokemusten puuttuessa lopetan tämän blogi-artikkelin kirjoittamisen tähän haastaen kuitenkin lukijan tekemään rohkeita kokeiluja omassa opetustyössään. Jatkaisin mieluusti keskustelua erilaisten kokemusten pohjalta. Opettajaopiskelijalle tämä voisi tarjota mahdollisuuden oman tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaamisensa kehittämiseen ja osoittamiseen ja ammatilliselle opettajalle tai opettajankouluttajalle oman osaamisensa kehittämiseen. Ainakin HAMK ammatillisessa opettajankoulutuksessa tämä sopisi erityisen hyvin opettajaksi kasvun näytteeksi.

 

Kirjalliset lähteet

Jensen, R. 1999. The dream society : how the coming shift from information to imagination will transform your business. McGraw-Hill cop.

Kalliomäki, A. 2012. Elämäspalveluiden tarinallistaminen. Pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos.

Discussion5 kommenttia

  1. Sanna Ruhalahti

    Hei Heikki,

    Jokainen tarina on tärkeä. Kiitos minuakin pitkään kiinnostaneen teeman avauksesta. Koimme kolleega Anne-Maria Korhosen kanssa Mobiilisti-hankkeen myötä noin 3-4 vuotta sitten digitarinoiden voiman ja saimme oppia väitöskirjaa aiheesta valmistelevalta Satu Hakanurmelta ( https://satujatarina.wordpress.com/about/). Sadun työpajoihin olin tosin tutustunut jo aiemmin, mutta hankkeen kautta saimme hänen työpajan myös opettajaopiskelijoille.

    Alkuun innostimme ja innostamme vieläkin ammatillisia opettajaopiskelijoitamme digitalisoimaan oman opettajaksi kasvun. Parhaimmillaan ne ovat syvällisen reflektiivisiä niin katsojalle, kuin tekijälle. Usein digitarinan työstäminen itsessään on se tärkein matka itseen ja me katsojina näemme vain pinnan.

    Tänä lukuvuonna digitarinat ja digitaalisuus muuttaneet muotoaan, mutta edelleen tarinallisuus saa olla mukana osana opettajuuden kasvuasekä kehitystä. Multimodaaliset tavat vetää yhteen asioita, esittää osaamistaan jne ovat kehittyneet valtavasti. Ohjaamme pitämään vlogeja ja myös TKI-teeman kehittämistyöt voi koostaa videoiduksi esityksesi. Lisäksi ePortfolion myötä opettajaopiskelijat työstävät työportfolion päätteeksi nk. näyteportfolion, joka voi olla myös tarinallinen kuvaus omasta osaamisesta. Diginä.

    Miten voisimme jatkaa yhteistä ideointia?
    -sanna

    • Kiitos Sanna keskustelun jatkamisesta. Digiryhmässä nämä toki ovat tuttuja juttuja, joten on varmasti paikallaan tuoda ainakin hyviksi koettuja juttuja kaikkeen muuhunkin opettajankoulutukseen.

      Opettajaksi kasvun näytteethän ovat jo tähän asti parhaimmillaan olleet erinomaisia digitarinoita. Näin käsittääkseni useissakin ryhmissä. Tähän mennessä nämä näyttävimmät digitarinat ovat kuitenkin syntyneet lähinnä yksittäisten opiskelijoiden oman harrastuneisuuden ansiosta. Eivät niinkään ohjatusti. Ehkä näytteiden ohjauksessa voitaisiin jatkossa tuoda esiin ja korostaakin juuri tarinallisuutta. Opiskelijoita voitaisiin myös ohjata tarinapedagogiikan lähteille.

      Toinen kehittämisen arvoinen idea voisi olla tarinan tuominen Orientaatio opetusharjoitteluun -teemaan. Villi idea voisi olla, että opettajaopiskelija kertoisi harjoitteluoppilaitoksestaan ja ehkä myös siellä toimivasta opettajasta tarinan, jossa nousisivat esiin toimintaympäristö ja opettajan ydinosaaminen. totta kai myös opetusharjoittelusta itsestään voisi koota tarinan.

      Opiskelijoita voisi kannustaa tekemään kokeiluja, joissa heidän opiskelijansa tuottaisivat digitaalisia tarinoita. Lähinnä tämä voisi kai tapahtua TKI-, Opetusharjoittelu oppilaitoksessa tai opetus- ja ohjausmenetemiä -teemojen puitteissa.

      Varmaan on muitakin mahdollisuuksia on. Minäkin voin osaltani yksittäisenä opettajana tehdä kokeiluja aivan kuten sinäkin ja Anne-Maria ja toki muutkin. Näiden vieminen yleiseen toteutussuunnitelmaan edellyttää sitten muidenkin ja erityisesti johdon mukaan lähtemistä.

  2. Anne-Maria Korhonen

    Opettajaksi kasvun näytteitä digitarinoina on tehty aika paljon itseohjautuvasti opiskelijan omasta kiinnostuksesta. Minä olen jakanut pienen materiaalin aiheesta, ohjevideonkin tein joku vuosi. Myös Turun alueryhmässä muutamat tekevät näitä. Suosittelen menetelmää todella Heikin ja Sannan perusteluihin yhtyen.

    Heikin ideointiin jatkaen olen miettinyt myös seuraavia näkökulmia videoiden hyödyntämiseen osaamisen näkyväksi tekemisessä:

    Voisimme miettiä videoiden hyödyntämistä edelleen myös esim. harjoituttamalla videoCV:n tekoa – tämä on opettajaopiskelijoille erityisen tärkeä taito nykyään, sillä heidän opiskelijoilta tällaista edellytetään mm. useassa työnhaun tilanteessa.

    Vielä yksi näkökulma videoinnin hyödyntämiseen on esimerkiksi oman opetustuokion videokuvaamista opetusharjoittelun aikana. Tästä on hyviä kokemuksia opettajaopiskelijoilla esim. artikkelin Assessment of teacher competence using video portfolios: Reliability, construct validity, and consequential validity (Admiraal, Hoeksma, van de Kamp, & van Duin 2011) perusteella. Tässä ote em. artikkeliin tuodusta opettajaopiskelijan kommentista, joka minua innosti ajattelemaan asiaa meillä eteenpäin:
    ”One of the most helpful things was the videotaping. It was an easy and quick way to show how I teach a class, not to collect all kinds of written sources and reflections. I had to think which clips I wanted to select in order to show my competences. Also, watching myself on videotape. It is so helpful to see how I come across to the kids, how I present myself, what I might have changed in that lesson, realizing that I did not see a lot of what was going on in my classroom at the moment [evaluation by a student teacher].”

  3. Heikki Hannula

    Hyviä pointteja nämäkin. minulle tuli vielä mieleen, että tätä voisi hyödyntää myös ahotoinnissa. Varsinkin, kun resurssit livetapaamisiin tuntuvat vain pienenevän. Sitä paitsi näistä jäisi pysyvä jälki, kun livetapaamisissa suurin osa jää dokumentoimatta.

  4. Seija Mahlamäki-Kultanen

    Minulle tuli mieleeni muisto lapsuuden tarinatuokioista leirinuotioilla. Pimeys ja keskellä valaiseva nuotio keskittymään herpaantumatta. Digitaalisen tarinankerronnan kuvat ja videot toimivat huomion kiinnittäjinä.

    Kirjoitan pieniä tarinoita Suomesta koulutusvientiryhmillemme. Se on ollut kiva tapa pitää yllä kirjoittamisen taitoa ja oppia valokuvan käyttöä. Siinä huomaan myös viestien kulttuurista tulkintaa.

Leave A Reply