Laadukasta ratsastusopetusta ja aktiivista toimintaa Similän Ratsutilalla Tammelassa

0

Similän Ratsutilan yrittäjälle Mari Similälle ratsastuskoulun pitäminen on aina ollut unelma-ammatti. Ratsutilalla tarjotaan laadukasta ratsastusopetusta ja monipuolisia hevospalveluita sekä järjestetään aktiivisesti omia tapahtumia, mikä on varmasti ollut tekijänä siihen, että osa asiakassuhteista on jatkunut jo 25 vuotta.

Pitkät perinteet omaava sukutila

Similän Ratsutila on pitkät perinteet omaava ratsastuskoulu Tammelassa. Yrittäjä Mari Similä on asunut tilalla pienestä pitäen ja hänen suvussaan hevoset ovat olleet pitkään läsnä. Alussa tilalla oli pääosin työhevosia, mutta Similän syntymän jälkeen tallille tuli ensin muutama poni ja hevosmäärä alkoi vähitellen lisääntyä. Tunteja Similän Ratsutilalla alettiin pitää vuonna 1994.

“Täällä on ollut niin hyvä pitää hevosia, niin tänne olen jäänyt. Isäni osallistuu myös edelleen tallin toimintoihin”, Similä kertoo.

Similällä on vankka ammattitaito hevosalalta sekä opettamisesta. Hän on koko ikänsä ollut tekemisissä hevosten kanssa ja kouluttautunut Ypäjän Hevosopistolla aina ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkintoon, master-tasolle asti. Hänellä on myös hevosavusteisen sosiaalipedagogiikan ohjaajakoulutus ja hän on käynyt vammaisratsastuksen peruskurssin.

Tilatkin Similän Ratsutilalla ovat laadukkaat. Tallia ympäröivät monet tarhat ja laitumet, maneesin lisäksi tilalta löytyy treeni- sekä kisakenttä ja maastoreittejä aina Pyhäjärven rantaan asti. 

Keväällä 2022 syntyneet suomenhevosvarsat Similän Terho ja Similän Kerkkä ilahduttavat kävijöitä.

Monipuolinen palvelutarjonta mahdollistaa paljon

Similän Ratsutilalla on monenlaista toimintaa. Viikottaisten ratsastustuntien, leirien ja kurssien lisäksi tallilla kisataan ahkerasti ja järjestetään myös omia tapahtumia, kuten Similä Horse Show. Tämän lisäksi tallilla pyörii hevoskerho kaksi kertaa viikossa. Mahdollisuuksia on myös tulla viettämään vaikka työhyvinvointipäivää tai syntymäpäiväjuhlia hevosten pariin tallille.

“Similä Horse Show on oppilaiden ja harjoittelijoiden oma show. Tänä vuonna ohjelmassa oli Ritariesitys sekä Punaisten ponien esitys Pas De troi – tanssi kolmelle”, Similä kertoo.

Similä kertoo, että he myös osallistuvat mielellään tapahtumiin ja järjestävät vaikka talutusratsastusta. Myös kärryajelut ja “hienot” tapahtuvat luonnistuvat, koska tallilta löytyy juhlavaljaat valjakkohevosille. Similän Ratsutila onkin menossa yleensä mukana, juuri viimeksi Forssan Seudun Hevosviikolla avoimien ovien päivässä ja Hevoset Forssassa -tapahtumassa.

“Aivan ihania tapahtumia. Ei mitään risuja annettavana!” Similä hehkuttaa Forssan hevostapahtumia. 

Similän Ratsutilan hevoset tarjosivat talutusratsastusta Hevoset Forssassa -tapahtumassa toukokuussa.

Kilpailutoiminta on aktiivista ja tilalla pidetään kerran kuussa kilpailuharjoitukset. Similän Ratsutilalla on myös oma seura, Similän Ratsastusurheilijat eli SiRu. Myös Similä itse kisaa omalla hevosellaan kansallisella tasolla.

Similä kertoo itse pitävänsä tunteja. Hänellä on myös ratsastuksenohjaaja sekä muita opiskelijoita töissä oppisopimuksella. Tallilla pyritään mahdollistamaan hevosalan opiskelijoiden kouluttaminen oppisopimusten ja työharjoittelujen kautta.

Similän Ratsutilalla palveluita on jo nyt todella monelle asiakasryhmälle. Similä aikoo kuitenkin edelleen laajentaa palveluitaan lähitulevaisuudessa.

“Meillä on suunnitelma uusista hevospalveluista, joita on tulossa. Olkoon se vielä toistaiseksi mysteeri”, Similä kertoo.

Hevosavusteinen sosiaalipedagogiikka osana toimintaa

Similä on opiskellut hevosavusteista sosiaalipedagogiikkaa ja järjestää hevosavusteista toimintaa myös ratsutilalla. Hänen mukaansa toimintaan on muodostunut jo vakioasiakkaat, jotka käyvät kokemassa hevosen terapeuttisen vaikutuksen säännöllisesti. 

“Sospedassa otetaan asiakas tallin arkeen mukaan. Toimitaan ja tehdään hevosten kanssa kaikkea myös ratsastuksen ulkopuolelta. Se on sellaista hevosen kanssa yhdessäoloa”, Similä kertoo.

Vakioasiakkaiden lisäksi toiminnassa on yleensä käytössä vakiohevoset. Similä kertoo esimerkiksi 24-vuotiaan, ei enää tunneilla niin aktiivisesti käyvän hevosen olevan loistava hevosavusteisessa toiminnassa, koska se ottaa kontaktia asiakkaaseen. Similän mukaan hienointa on nähdä, kun ihminen rauhoittuu hevosten lähellä ja oppii hevosten käsittelyä.

Tallityöntekijä Tuuli Hyrsylä juottamassa. Kesäisin nesteytyksestä on pidettävä erityisen hyvää huolta.

Hevosmiestaitojen opettelu ratsastuskoulutoiminnan ytimessä

Similä tekee työtään ilolla ja pitää ihmisten kanssa työskentelystä. Ratsastuskoulutoiminta on hänelle juuri sitä, mitä kaikkein eniten haluaakin tehdä. Hänen mukaansa ratsastuskoulutoiminnassa tärkeintä on hevosen kanssa olemisen ja työskentelyn opetteleminen. Aina on pidettävä mielessä se, että hevonen on ykkönen ja toimitaan sille lajityypillisesti sekä luonnonmukaisesti.

“Hevosmiestaidot on ollut alusta asti se, miksi tätä tehdään. Opitaan, ennen kuin hankitaan omia hevosia. On mahtavaa nähdä, kun sitä oppimista tapahtuu”, Similä kertoo.

Tutustu Similän Ratsutilan toimintaan heidän nettisivuillaan, Facebookista tai Instagramista!

Teksti: Terhi Heikkinen

Kuvat: Moona Mäntyvaara

Comments are closed.