Ilmastonmuutoksen kiihtyminen, pandemiariskien kohoaminen, monimuotoisuuden kaventuminen, luonnonvarojen hupeneminen, viljelymaan köyhtyminen… Lista on loputon. Uhkat vaikuttavat jo nyt elinoloihin, muokkaavat ihmisten ajattelutapaa ja vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen.
Tarpeet, kuten ruuantuotannon turvaaminen sekä erilaisten luonnonmukaisten ratkaisujen suosiminen niin elinympäristössämme kuin tuotteissa ja palveluissa, luovat pohjan tulevaisuuden liiketoiminnalle. Digitaalisuudella ja alustatalouden ratkaisuilla saadaan perinteisiin toimintoihin ja liiketoimintaan uusia vaihtoehtoja ja näkökulmia.
Biotalouden älykkäät ratkaisut ovat mahdollisesti ja jopa todennäköisesti tulevaisuuden kuluttajan vaatimuksia, jotka koskevat laajasti eri liiketoimintoja. Esimerkiksi kestävä matkailu ja ekologinen liiketoiminta – mm. ekokampaamot, luomuruoka, kasvisruuan suosiminen, dataohjattu energiankäyttö – ovat osa uutta toimintatapaa, joka lisää tarvetta kehittää uusia tuotteita, laatukriteereitä ja menetelmiä. Toisaalta teknologian kehittyessä, poliittisen paineen kasvaessa ja erityisesti kulutuskäyttäytymisen muuttuessa biotaloudella on mahdollisuuksia suuriin kansainvälisiin läpimurtoihin niin kuluttaja- ja B2B-tuotteiden kuin palveluiden sektoreilla. Potentiaalin hyödyntämiseksi on kuunneltava sekä nopeammin liikkuvaa markkinaa että pidemmälle linjaavaa poliittista ilmapiiriä. Näiden pohjalta voi tuottaa monialaista tutkimusta, jossa innovaatiot syntyvät syvän substanssiosaamisen rinnalla eri alojen rajapinnoista ja tarpeiden risteyskohdista.
Biotalous rakentuu useista eri osaamisista sisältäen syvää osaamista eri kerroksissa ja toisaalta holistisen näkemyksen kokonaisuuksista, vuorovaikutussuhteista sekä vaikuttimista. Vaikuttimet voivat olla luonnonlakeja, poliittisia, sosiaalisia tai taloudellisia näkökulmia. Monitieteinen tutkimus- ja kehitystyö on näin ollen avainasemassa kestäviä biotaloudesta syntyviä älykkäitä ratkaisuja kehitettäessä. Uusia innovaatioita syntyy, kun niitä etsitään ympäröivää luontoamme tarkkaillen ja siitä oppien, ja hyödynnetään monitieteisyyden mahdollistamia työkaluja ja osaamista. Tämän mahdollistamiseksi on varmistettava, että biotalouden osaajien ja ammattilaisten syvä osaaminen omasta alastaan varmistetaan. Yhtä tärkeää on synnyttää kiinnostus kehittää omaa alaa ja etsiä monipuolisia ratkaisuja tutkimuksellisella otteella.
Ei siis epäilystäkään: biotaloudesta on ratkaisijaksi!
Kaunista syksyä toivottaen,
Annukka
HAMK Bio –tutkimusyksikössä edistetään tutkimusta laajasti eri ympäristöissä: maatila, metsä, kasvi- ja kerrosviljely, rakennettu ympäristö, teollisuus ja laboratorio. Tutkimusta tehdään mm. hiilensidonnan, uusien biopohjaisten raaka-aineiden ja tuotteiden sekä kokonaiskestävien ratkaisuiden teemoissa. Yhteistyö muiden tutkimusyksiköiden osaamisen ja elinkeinoelämän kanssa yhdistää eri aloja ja luo mahdollisuuksia uusille innovaatioille. Tutustu HAMKin tutkimuksiin täällä.
Kiinnostuitko? Hae YAMK-opiskelijaksi Biotalouden ratkaisut -ohjelmaan ja ole yksi meistä!
Tietoa kirjoittajasta
Kirjoittaja FT Annukka Pakarinen on HAMK Bio –tutkimusyksikön johtaja, jonka oma tausta on kemiassa ja viherbiomassojen jalostuksessa mm. biokaasuksi. Elintarviketeollisuus tuli lähelle aiemmassa työtehtävässä HAMKin Bio- ja elintarviketekniikan koulutuspäällikkönä.