Tohtoriopiskelijaksi Eurooppa-yliopistoon – ratkaisukyvykkyyttä koko organisaatioon

0

Kansainvälinen kilpailu osaajista sekä markkinoita ja elinvoimaa synnyttävistä innovaatioista on viime vuosina kiristynyt merkittävästi. Suomen kilpailukyvyn, tuottavuuden kasvun ja hyvinvoinnin perustana nähdään korkeatasoinen osaaminen ja vahva tutkimus- ja kehittämistoiminta (TK), jonka toivotaan johtavan uusiin innovaatioihin (I). Monivuotinen suunnitelma, joka ohjaa pitkän tähtäimen TKI-rahoitusta tavoitellen 4 prosentin osuutta BKT:sta. TKI-osaajien määrä, kansainvälinen yhteistyö ja yritysten kilpailukykyä vahvistava kunnianhimoinen ja laadukas TKI-toiminta nähdään avaintekijöinä tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Viimeaikaisissa keskusteluissa on esitetty useita keinoja TKI-osaajien määrän ja yritysten TK-ponnistelujen kasvattamiseksi. Esimerkkeinä mainittakoon yliopistojen tohtoripilotti, ammattikorkeakoulujen tohtorikoulutusten mahdollistaminen sekä pienten- ja keskisuurten yritysten TK-toimintaan kannustaminen mm. rahoituksen ja verotuksen keinoin. Useat suomalaiset korkeakoulut ovat myös aktiivisesti hakeneet Eurooppa-yliopisto-konsortioihin, joissa kehitetään uusia keinoja osaavan työvoiman varmistamiseksi ja tutkimuksen lisäämiseksi. Eurooppa-yliopistot mahdollistavat lisäksi erittäin kiinnostavan tavan kehittää yhteisiä eurooppalaisia tohtorikoulutuksia myös ammattikorkeakoulujen toimintaan.  

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) kuuluu Regional University Network – Eurooppa-yliopistoon (RUN-EU), jossa on perustettu seitsemän ratkaisukeskeistä tohtoriohjelmaa: turismi, digitalisaatiotekniikka, yhteiskuntatieteet, biotekniikka, muotoilu, kestävät polymeerit sekä yrittäjyys ja innovaatiot. RUN-EU:n tohtoriohjelmissa keskeisenä ajatuksena on tutkimuksen suunnittelu ja toteutus yhdessä liike-elämän ja muiden elinkeinoelämän toimijoiden kanssa etsien ratkaisuja konkreettisiin haasteisiin. Tarkoituksena on kehittää organisaatioiden muutoskyvykkyyttä ja toimintaa yksittäisen tohtoriopiskelijan henkilökohtaisen osaamisen lisäksi. 

Mitä tähän pääsemiseksi vaaditaan?

Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan 1) riittävän kiinnostava ja laaja haaste, joka aiempaa tutkimustietoa hyödyntäen halutaan ratkaista tutkimuksen keinoin. RUN-EU:n opiskelijalla on aina ohjaaja vähintään kahdesta kumppanikorkeakoulusta ja lisäksi mentori elinkeinoelämän kumppaneilta. Jotta aiheelle saadaan paras ohjaus, sen 2) tulee kytkeytyä HAMKin tutkimusalueisiin ja 3) löytää osaaminen myös siitä kumppanimaasta, joka myöntää tohtoritutkinnon. Tällä hetkellä tohtoritutkinnon myöntäviä korkeakouluja RUN-EU:ssa on Irlannissa, Espanjassa ja Portugalissa, joihin opiskelija virallisesti hakee opinto-oikeutta. Aiheen ja ohjaajan lisäksi on varmistettava 4) tutkimuksen rahoitus. Tähän on räätälöitävissä erilaisia vaihtoehtoja yritysrahoituksesta julkiseen hankerahoitukseen. 

Mitä erityistä hyötyä RUN-EUn tohtorikoulutus tuo mukanaan?

Kun tutkimusta tehdään lähtökohtaisesti konsortiossa, jossa on mukana kahdeksan sitoutunutta kumppania, on tohtorikoulutettavalla käytössään 1) laaja kansainvälinen osaajaverkosto ja tarvittaessa 2) analysointiin ja testaukseen soveltuvia laitteistoja, jotka takaavat monipuolisen ja laadukkaan tutkimuksen tekemisen. Mukaan lähteville yrityksille eurooppalainen TK-yhteistyö avaa mahdollisuuksia 3) verkostoitua kumppanimaiden elinkeinoelämän kanssa ja tutustua tutkimustyön avulla maiden 4) liiketoimintamahdollisuuksiin ja 5) kansainvälisiin TK-rahoituksiin. Tohtorikoulutuksen aikaisessa tutkimustyössä pyritään löytämään joustavasti sekä lyhyen että pitkän tähtäimen 6) ratkaisuja ja innovaatioita. Henkilöstön sitouttaminen TK-toimintaan tohtoriopintojen kautta lisää organisaation 7) kykyä vastata tulevaisuuden muutoksiin, laajentaa toimintaa, innovoida uutta ja olla mukana kehittämässä uutta osaamista. 

Tohtorikoulutuksen voi nähdä mahdollisuutena hankkia itselleen tutkimusosaamista ilman suuria investointeja tai TK-henkilöstön palkkaamista. Tohtorikoulutettava henkilö voi olla joko yrityksen tai HAMKin palkkalistoilla, ja on toivottavaa, että työ yrityksessä jatkuu tai jälkimmäisessä tapauksessa siihen sisältyy ns. työelämäjakso, joka tutustuttaa toimijan arjen haasteisiin. 

Innostavinta kokonaisuudessa on se, että tällä toiminnalla olemme yhdessä kehittämällä luomassa joitain uutta. Toimintaa, joka toteuttaa Suomen valtioneuvoston tavoitteita ja pitää Suomen kilpailukykyisenä ja hyvänä paikkana elää vielä tulevaisuudessakin. 


Kirjoittaja

Annukka Pakarinen, HAMKin tutkimusjohtaja 

Leave A Reply