Teknologia ja viestintävälineet muuttavat arkea ja myös suhdettamme tietoon. Mitä pidämme tietona ja miten teknologia muokkaa ymmärrystämme?
Ajaessani eräänä aamuna töihin Hämeenlinnaan kuuntelin mobiilisovelluksen kautta teknologiakriittistä Education Technology Society -podcastia. Keskustelu tekoälyn vaikutuksista oppimiseen ja tietämiseen herätti kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia erityisesti tietotyöläisille. Välillä sanelin huomioita ja jatkokysymyksiä ChatGPT-tekoälysovellukseen. Sen laajoista vastauksista tuli pitkä keskusteluketju. En halunnut kuunnella vastauksia heti. Päätin pohdiskella mahdollisia vastauksia ensin itse ja lukea tekoälyn viestit vasta perillä Hämeenlinnassa.
Historian aikana jokainen uusi viestintäteknologia on herättänyt huolen siitä, vähentääkö uusi väline kykyämme ymmärtää syvällisesti vai avaako se uusia mahdollisuuksia. Jo antiikin aikaan Sokrates kyseenalaisti uuden teknologian eli kirjoittamisen arvon. Hänen mielestään suullinen dialogi oli ainoa tapa, joka osoittaa sisäistä ymmärrystä. Yhtä lailla kirjapainotaito, sanomalehdet ja internet on nähty välineinä, jotka passivoivat meidät pinnallisiksi tiedonkuluttajiksi.
Tekoäly asettaa meidät jälleen kerran näiden kysymysten äärelle. Onko tekoäly työkalu, joka voi aidosti edistää syvällistä ajattelua, vai onko vaarana, että se tekee ajattelusta pinnallista ja riippuvaista ulkoisesta tuesta?
Asiantuntijatyön ja erityisesti koulutussektorin näkökulmasta tekoälyn mahdollisuuksien ja haasteiden kirjo on laaja. Tietämisen käsitys ja tiedon hyödyt ovat osittain erilaisia opetuksen ja muun työn näkökulmista. Näitä on hyvä pohtia, jotta voi ratkaista omalta kohdaltaan millaisen roolin tekoälylle antaa.
Tekoäly on monipuolinen työkalupakki. Kun osaa valita sopivan työkalun ja käyttää sitä näppärästi, tekoälyllä on monia mahdollisuuksia tukea syvällistä oppimista ja tehokkaampaa työskentelyä. Se mahdollistaa valtavien tietomäärien analysoinnin ja järjestämisen. Se tukee tiedon prosessointia ja analyysiä tavoilla, jotka eivät ole aiemmin olleet mahdollisia. Tekoäly voi myös sparrata ajattelua virtuaalikollegan roolissa tai analysoida ja ohjata opiskelijan etenemistä mukautetusti.
Haasteina teknologian ja erityisesti tekoälyn käyttämisessä on tietämyksen ulkoistaminen ja ajattelun pinnallistuminen. Oppiminen muuttuu läpäisyksi, jossa ajattelusta tulee reaktiivista, eikä kiinnittymistä oppijan tietorakenteisiin tapahdu. Oppimistehtävät ulkoistetaan koneelle, eikä aiheeseen syvennytä. Tekoälyn laajetessa suurimpaan osaan verkkopalveluja niiden kaikkivoivat algoritmit saattavat vahvistaa ennakkovalintojen luomaa kuplaa entisestään.
Työelämän näkökulmasta tekoäly on yksi ”älyllisistä proteeseista” eli teknologioista, jotka auttavat ihmistä esimerkiksi tiedon hallinnassa ja kompleksisten ongelmien ratkaisussa. On täysin normaalia ulkoistaa kokousten muistaminen kalenterille ja dokumentit jaettuun kansioon internetissä. Kun ohjelmointikoodi tai tuoteidean nelikenttäanalyysi syntyvät helpoimmin tekoälyn chatissä, ei juuri ole syitä palata vanhoihin menetelmiin. Työelämässä kielellä ja tiedolla on ensisijaisesti välineellinen rooli.
Opetuksen näkökulmasta tilanne on kuitenkin monisyisempi ja ongelmallisempi. Tekoäly nähdään usein hyödyllisenä prosessin sparraajana, mutta varsinaisen tuotoksen halutaan olevan puhtaasti kirjoittajan käsialaa. Usein ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteistä, milloin teksti on kirjoittajan omaa. Tässäkin tekstissä on lauseita siinä muodossa, jonka tekoäly on laatinut luonnosteluvaiheessa. Tekoälyn käyttämistä on lisäksi mahdotonta osoittaa sataprosenttisesti.
Opetuksen tavoitteena on tukea sisäistä muutosta opiskelijan ajattelussa. Teknologian hyödyntäminen oppimisessa on tehokasta vain, jos se tukee syvällistä tietämyksen sisäistämistä. Jos oppijalta puuttuu motivaatio pysähtyä opittavan asian ääreen, ja hänen ainoa tavoitteensa on palauttaa pakollinen tehtävä, on hänellä suuri houkutus tehostaa omaa ajankäyttöään. Toisaalta motivoitunut oppija saattaa innostua selvittämään aihetta laajalti. Varsinkin aikuisopiskelija saattaa hakea lisätietoa ja skenaarioita liittyen omaan työhönsä tai aiempaan tietämykseen. Molemmissa tapauksissa opettajan ohjeistus tekoälyn käytön mahdollisista rajoituksista saattaa kaikua kuuroille korville.
Tasapaino opetuksen käytänteiden ja tekoälyn välillä vaatii pohtimista ja uusia ratkaisuja. Oppimistehtävien ja esseiden palauttaminen ei vielä kerro siitä, onko opiskelija laittanut tikkua ristiin oppimistavoitteiden saavuttamiseksi ja onko hän sisäistänyt uutta tietoa. Olisiko ehkä yksi ratkaisu palata suulliseen dialogiin ja kypsyysnäytteisiin varmistaaksemme, että opiskelijat todella ovat sisäistäneet oppimansa?
Kuten muutkaan uudet teknologiat aikojen saatossa, tekoäly ei ole yksinomaan uhka tai mahdollisuus. Kun käytämme tätäkin teknologiaa viisaasti, voimme laajentaa tekoälyn roolia tiedon toistamisen ja muistamisen tasoilta tiedon analysointiin ja arviointiin sekä uuden tiedon luomiseen. Tällä tavoin hyödynnettynä tekoäly voi toimia tehokkaana työkaluna, joka tukee omaa ja yhteisömme osaamista ja asiantuntijuutta.
Kirjoittaja
Esko Lius, erityisasiantuntija, digitaaliset oppimisratkaisut, HAMK Edu
Tämän artikkelin valmistelussa on käytetty ideoinnin tukena ja tekstin muokkaamisessa tekoälymalleja, lähinnä OpenAI:n ChatGPT:tä. Sisältö on kirjoittajan tarkistamaa ja arvioimaa, ja lopullinen vastuu tekstin sisällöstä on kirjoittajalla.
