Sambian energiapula on kasvanut kansalaisten elämään suuresti vaikuttaviin mittasuhteisiin. Sähkökatkot ovat päivien mittaisia, polttoaineiden hinta nousee, vettä ei ole. Kuivuudella on osansa, mutta myös valtion energiapolitiikkaa arvostellaan.
Ajamme taksilla läpi pimeän kaupungin Lusakan lentokentältä keskustassa sijaitsevaan hotelliin. Katuvaloja on enää hyvin harvassa. Useimmat hotellit ilmoittavat, etteivät voi taata sähköä ja vettä. Hotellien energiahuolto toimii generaattoreilla, mutta ne eivät ole yleensä tarpeeksi voimakkaita turvatakseen kaikki palvelut. Illalliselle kollegoidemme kanssa taivallamme pimeitä kadunvarsia myöten kännykän taskulampun valossa ja paluumatkalle hyväksymme ilman suurempia vastaväitteitä kollegoiden tarjoaman autokyydin. Matkaa hotellista ravintolaan on vain neljäsataa metriä, mutta pitkältä se tuntuu, kun katuojia ei näe ja kaikki ympärillä on mustaa.
”Ensin sähkökatkokset olivat 12 tuntia, sitten 24 tuntia, ja sitten 48 tuntia. Sen jälkeen katkojen pituus alettiin ilmoittaa päivissä, nyt ne ovat viiden päivän mittaisia. Nyt sähköä jaetaan tunnin ajan, ja katkos alkaa uudelleen”, kertoo taksikuskimme Gideon.
Tavallisille ihmisille sähköpuutteella on valtavia seurauksia. Kuvitelkaapa paluuta elämään ilman jääkaappia. Mitään pilaantuvaa tuoretuotetta ei voi ostaa kuin yhden käyttökerran verran. Ruokaa voi laittaa vain yhdelle aterialle, mitään ylijäänyttä ei voi säilöä viileässä. Maassa vierailevalla murheet ovat pieniä kotitalouksien murheisiin verrattuna; gin tonic tarjoillaan ilman jäitä, kylmää olutta voi olla vaikea saada.
Yhteistyökoulullamme Sambian metsäoppilaitoksella (Zambia Forestry College) sähköä riittää ainakin jossain määrin. Selitys, miksi näin on, saa kuitenkin ironisen hymyn sekä kertojan että kuulijan kasvoille. ”Me olemme samassa sähköverkossa naapurissa olevan Sambian toiseksi suurimman vankilan kanssa. Heillä on tuhansia vankeja, monta osastoa miehille ja yksi naisille. Vankilasta sähköä ei voi katkaista, joten mekin saamme sähköä”, tilittää meitä kuljettanut opettaja.
”Sähkö on yksi ongelma, mutta siitä seuraa vielä toinen ongelma: vettä ei jaeta putkistojen kautta”, jatkaa Gideon. Vettä joudutaan nyt ostamaan kaupasta tai niiltä, joilla on porakaivo. Pari vuotta sitten Gideon halusi rakentaa itselleen porakaivon hallituksen maatalouslainaohjelmalla, mutta tuo ohjelma romahti ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Veden hankkiminen vaatii aikaa ja rahaa, ja samaan aikaan polttoaineen hinta nousee.
Aurinkoenergia tulee toki heti mieleen ratkaisuksi, mutta paneelit ja akut ovat niin kalliita, että ne ovat tavallisten ihmisten ulottumattomissa. ”Miten me voimme ostaa satojen eurojen järjestelmiä, kun muutaman euroa perusostoksetkin ovat useimmille meistä jatkuva murhe, eivätkä rahat riitä?” Suuresta osasta katu- ja liikennevaloja on varastettu kaikki mahdolliset aurinkoenergian yksiköt.
Taloudellinen ahdinko ajaa ihmiset etsimään vaihtoehtoja luvattomilta teiltä. Metsäoppilaitoksella avattiin työpajamme avajaispäivänä myös osittain uusittu vesiputkisto ja uusi vesitankki otettiin käyttöön. Ympäristön ja vihreän energian ministeri oli avaamassa vesijärjestelmää. Ministerin puheesta kolmasosan ajasta hän käytti muistuttaakseen kyläläisille ja kaikille mukana olleille, että putkiston ja tankin osia ei saa varastaa. Tähän aiheeseen päästyään hän unohti kirjoitetun puheen, jota siihen asti luki, ja päätyi laveasti kuvailemaan varastamisen aiheuttamia ongelmia. Hän korosti jokaisen velvollisuutta huolehtia yhteisestä omaisuudesta ja sitä, miten lyhytnäköistä on varastaa putkiston osia ja myydä ne romumetallina. Rahat investointiin on kerätty kansalaisilta tai valtio on ottanut lainaa. Kierre jatkuu ja pahenee, jos putkisto rikotaan. Häntä painoi raskaasti tilanne koko maassa, monet hallituksen yritykset parantaa elinoloja ja luoda yrittäjyyden mahdollisuuksia ovat turmeltuneet juuri varastamisen takia.
Sambiassa paljon sähköä tuotetaan vesivoimalla. Kolmen Kariba-järven turbiinin kerrotaan tuottaneen sähköä kotimaan tarpeisiin ja kolmen turbiinin vientiin. Turbiineja pyöritettiin ihan viimeisiin mahdolliseen vesipisaraan. Sateiden pitäisi alkaa suomalaisen syksyn aikana, mutta sateet ovat olleet hyvin epäluotettavia. Vesivarat ovat niin matalalla, että niiden palautuminen kestää vähintään viikkoja, vaikka sateet tulisivatkin.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
