”Ugandassa on paljon ja hyvää ruokaa”, kertoo ylpeästi Sarah, jonka kanssa pysähdymme ostamaan avokadoja hotellievääksi tienvarresta. Olen AgrGROW–hankkeen työpajassa Ugandassa, Bugeman yliopistossa. Avokadot ovat isompia kuin minun kaksi nyrkkiäni yhteensä. Runsauden keskellä afrikkalainen ruokakulttuuri on muuttumassa ja ruokaturvallisuus on nousemassa puheenaiheeksi.
Tienvarsilla on vähän väliä markkinoita lukuisine myyntikojuineen. Näistä tienvarsimyymälöistä ostetaan kauden vihanneksia ja hedelmiä. Niitä myyvät viljelijät, joiden pienet palstat tuottavat yli oman kulutuksen. Ugandassa on kaksi sadekautta. Toinen niistä on juuri alkamassa elokuun lopussa, vähän aikataulusta myöhässä. Kaksi sadekautta turvaa ruuantuotannon. Toisessa hankekumppanimaassa, etelämmässä sijaitsevassa Malawissa, on vain yksi sadekausi. Viime vuonna sato epäonnistui kuivuuden ja tulvien takia, ja maassa on nyt pahin nälänhätä vuosikymmeneen. Helpotusta tilanteeseen on luvassa vasta maaliskuussa ensi vuonna, kun sato valmistuu, jos mitään yllättävää ei tapahdu.
Maissi, kassava eli maniokki, hirssi, pavut, bataatti, soija ja puutarhavihannekset ovat perinteisiä ugandalaisia ruuan raaka-aineita. Keittobanaaneista valmistetaan matokea, maissista kawunga. Chapati on kohottamaton pannulla paistettu vehnäleipä ja mandazit sokeroimattomia munkkeja. Työpajassa joka aterialla on tarjolla ainakin kahdenlaista lihaa ja monenlaisia vihanneksia. Maapähkinöistä tehdään maukasta vaaleanpunaista kastiketta. Jälkiruuaksi on valikoima tuoreita hedelmiä. Erityistä herkkua Ugandassa ovat rolexit, joita saa kadunvarsimyymälöistä ja kahviloista, ja kerran vuodessa niillä herkutellaan erityisillä rolex-festivaaleilla. Rolexissa burritomaisen vehnäleivän sisällä on rullalle kääritty omeletti kaikkine höysteineen.
Malawilainen kollegani Ellasy kertoo ruokatapojen muutoksesta. Siitä, että nuoret haluavat länsimaista ruokaa. Nämä uudet herkut ovat prosessoituja, ja niissä on enemmän rasvaa ja sokeria kuin perinteissä ruuissa. Nuudelit ja muu pikaruoka maistuvat, ja samalla hedelmien ja vihannesten kulutus laskee. Monet näistä jopa ultraprosessoiduista ruuista ovat kohtuuhintaisia ja siten monen saavutettavissa. Konferensseihin ja hotelleihin on hedelmien rinnalle ilmestynyt valikoima toinen toistaan makeammilta näyttäviä kakkuja ja leivonnaisia.
Kaupungistuminen, tulojen kasvu, ja toisaalta pikaruuan helppo saavutettavuus supermarkettien ja kauppojen kautta vauhdittavat muutosta. Ruoka- ja elintapojen muutoksen seurauksena Afrikan maissa on samaan aikaa kolme ruokaan liittyvää ongelmaa: aliravitsemusta, liikalihavuutta ja yksipuolisesta ruokavaliosta johtuvia ravinteiden puutoksia.
Pääsemme käymään Ugandan kasvinviljelyn tutkimuslaitoksessa (NARO) lähellä Bugeman yliopistoa. Heillä on selvät tavoitteet: kaikki tutkimus on rakennettu perinteisten, Ugandan maanviljelyyn ja ruokakulttuuriin kuuluvien tärkeiden kasvien ympärille. Viljelijöiden käyttöön pyritään jalostamaan lajikkeita, jotka tuottaisivat, vaikka sateet muuttuvat vaikeasti ennakoitaviksi. Kemiallisen kasvinsuojelun sijaan yritetään löytää paikallisia biologisen torjunnan eliöitä, ja laboratoriossa puhdistetaan ja mikrolisätään tuottavia kantoja.
Tuotekehitys on osa tutkimustyötä. Osalle kuluttajista ruuan terveellisyyden merkityksen kasvun myötä löytyy markkinoita myös terveysvaikutteisille tuotteille. Tutkimusaseasemalla on kehitetty perinteisistä kasveista myös ei-syötäviä tuotteita, hajoavaa muovia ja erilaisia kemikaaleja. Nautintojakaan ei ole unohdettu: näimme bataattiviiniä ja kassavaolutta.
Vehnän tilalle etsitään leivontaan uusia tuotteita. Yhden yliopiston opiskelijan lopputyönään tekemä tuotekehitys leipien ja leivonnaisten osalta mahdollisti hänelle vakituisen työpaikan jo ennen valmistumista. Huima saavutus maassa, joissa suurin osa yliopistosta valmistuneita ei löydä töitä. Tutkimusaseman ja yliopiston yhteistyö näyttää mutkattomalta, ja meidän hankkeemme myötä yliopistolla alettiin jo pohtia uusia yhteistyön muotoja.
Avokadoja ostettaessa Sarah alkaa kertoa ruokaturvallisuuden ongelmista. Maatalousalan asiantuntijana hän tietää enemmän ja kokee olevansa keskivertokuluttajaa tietoisempi torjunta-ainejäämistä, mutta huoli näistä on nousemassa yleisempäänkin tietoisuuteen. Vihanneksia kuoritaan, pestään, liotetaan, keitetään ja käsitellään mitä erilaisimmilla keinoilla, jotta mahdolliset torjunta-ainejäämät saataisiin pois. Tärkein keino taitaa kuitenkin olla luotettavaan myyjään tukeutuminen. Kaikki eivät asiaa ymmärrä tai tiedä tai heillä ei ole varaa ja mahdollisuutta jäädä pohtimaan tuotteiden turvallisuutta.
Torjunta-aineiden käytön valvonta tai maanviljelijöiden oma turvallisuustieto vaatisivat paljon koulutusta ja osaavia viranomaisia.
Avokadot maistuvat loistavilta, mutta on myönnettävä, että keskustelu Sarahin kanssa palautui niin näitä hedelmiä kuin muitakin vihanneksia syödessä mieleen.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
