Piirtäminen perinteisin välinein on tärkeä osa HAMKin älykkään ja kestävän muotoilun opintoja, kuten yhä tänä päivänä kaikissa maailman muotoiluoppilaitoksissa. Miksi pitää piirtää käsin? Tällaisen kysymyksen voi kuulla digitaalisuuden kyllästämänä aikana. Piirtäminen on työlästä, vaikeaa, turhauttavaa, sotkee, vie tilaa ja materiaaleja. Toisaalta se on inhimillisenä toimintana ainutlaatuista ja palkitsevaa.
Käsin piirtäminen on ennen kaikkea ajatteluharjoitusta, aivovoimistelua. Se on havaitsemisen kehittämistä sekä motorista harjaantumista. Miten selviytyä aistittavan maailman kaaoksesta, miten löytää oleellinen, miten tehdä omaa ajattelua ja mielikuvitusta näkyväksi muille tiimiläisille, kommunikoida jostain, mitä ei ole vielä olemassa? Kirjallinen esittäminen tai valokuvaaminen ovat vaihtoehtoja, mutta tavoitetaanko sillä koko ympäristömme monimutkaisuus ja monimuotoisuus, ja voidaanko samalla karsia yksityiskohtien anarkia?
Käsin piirtäminen on tässä yhteydessä ymmärrettävissä myös vaikkapa tabletilla digitaalisesti piirtämisenä, jossa käden liike muuttuu näkyväksi jäljeksi. Perustoiminta on samaa kuin lyijykynän tai tussin liike paperilla. Digikynä tai hiiri eivät liiku itsekseen, niitä ohjaa sama inhimillinen käsi ja keho.
Yksityiskohtien kaaoksesta oleellinen
Piirtäminen edellyttää näkemistä ohi yksityiskohtien kaaoksen, se vaatii pelkistämistä ja muodon ydinolemuksen löytämistä. Piirtäjä katsoo mittasuhteita ja yrittää löytää geometrisesta todellisuudesta vertailukohtia näkemäänsä. Muistuttaako kohde kolmiota, miten yläosan kaari suhteutuu ympyrään, kaartuvatko linjat jyrkkinä mutkina vai loivina kaarteina?
Voit tehdä testin ja katsoa kohdetta, sanotaan vaikka polkupyörää, viisi minuuttia ja kuvailla kirjallisesti mitä renkaiden välillä tapahtuu, miten polkupyörän mekaaniset osat suhteutuvat itse renkaisiin. Miten onnistuit? (Pyöräkorjaajat saavat vapautuksen tästä kohteesta ja voivat suunnata tuijotuksensa vaikkapa työtuolinsa mekaniikkaan.) Kokeillaan sama uudestaan. Piirrä polkupyörä mallista. Joudut arvioimaan renkaiden väliin jäävää tilaa, mekaanisia osia ja kuvaamaan miten osat suhteutuvat toisiinsa. Abstraktien muotojen hahmottamista helpottaaksesi voit katsoa tyhjiä tiloja itse pyörän osien välillä. Näetkö kolmion tai ellipsin puolikkaan? Lisäksi saatat huomata, että viisi minuuttia pyörän tuijottamista tuskin onnistuu, vaan mielesi karkaa jo nopeasti muihin maailmoihin. Keskittyminen samaan kohteeseen intensiivisesti on nopeatempoisuuteen koulutetuille aivoillesi luultavasti liian vaativaa.
Käsi ja aivot yhdessä
Piirtämistä on tutkittu myös osana aivotutkimusta, ja esimerkiksi Aalto-yliopistossa on toiminut monitieteellisiä työryhmiä, joissa neurotieteilijät sekä luovan työskentelyn tutkijat yhdessä tuottavat uutta tietoa kehollisen toiminnan ja ajattelun saumattomasta yhteydestä (vaikkapa Suomen Akatemian rahoittama Handling-Mind Project). Uusimmassa Aivoaakkoset-kirjassa neurotieteen asiantuntija Riitta Hari toteaa, että näkeminen on aktiivista toimintaa, jotain mitä tehdään, ei siis passiivista vastaanottamista. Samassa teoksessa myös muistutetaan, kuinka liike ja toiminta on aivojen perimmäinen syntysyy, ei suinkaan abstrakti ajattelu. Eliön aivot ovat kehittyneet liikuttamaan sitä pois vaaroista tai kohti ravintoa. Kädenliike piirtäessä on siis ensisijaista ajattelun palvelemista.
Filosofi ja kirjailija Henri Bergson (1859–1941) on todennut: ”Tietoisuus on kuin virkailija, joka ei koskaan ehdi käsitellä ajankohtaisia papereita.” Käsitellessämme tietoisuudessa havaintoja, ne ovat jo menneitä, eivät enää tämänhetkistä. Bergsonille nyt-hetkellä on toinen jalka menneessä ja toinen tulevassa. Tietoinen muisti ajaa spontaania muistia altaan pois.
Muisti ja havainto
Bergsonille havainto ei ole vain mielen kontakti esillä olevaan objektiin, vaan se on raskautettu muistikuvilla, jotka täydentävät sitä. Muisti siis ikään kuin moninkertaistaa, rikastaa ja voimistaa tämänhetkisen havainnon. Voisi tietenkin myös todeta sen hämärtävän ja sokeuttavan havaittua. Havaintoon sekoittuu myös kuonaa, josta on enää vaikea erottaa olemassa olevaa kohdetta. Tätä tapahtuu esimerkiksi luokassa opiskelijoiden piirtäessä mallista kohdetta. Aiemmat nähdyt ja piirretyt kuvat asettuvat kerroksiin ja hämärtävät tämän hetken. Kuvassa on tunkeilijoina kaikki vanhat, menneet hetket, ja tungos on melkoinen. Tämänhetkiseen havaintoon sekoittuu tiedetty ja muistettu, se ei ole enää tässä ja nyt, vaan ulottuu johonkin poissaolevaan hämärään. Juho Hollo on oivallisesti kääntänyt Bergsonin tekstiä: ”Muokkaamaton havainto on vain mieleennostatusväline, muistiin kohdistuva kutsu. Eräiden osien muokkaamaton havainto herättää kaavamaisen kuvan kokonaisuudesta ja samalla osien keskinäisestä suhteesta. Kehitellen tuota kuvaa muistikuvaksi yritämme näin saada nämä yhtymään havaintokuviin. Ymmärtäminen on näin ollen liikuntoa, dynaamisesta kaavasta kohti kuvaa, joka kehittelee sen havainnoksi.”
Ääriviivan olemattomuus, sen vetäytyminen on piirtämisen sokeuden tai näkymättömyyden keskiössä. Ääriviivaa ei ole, se häilyvä kenttä, raja kahden sävyn tai värin välillä, joka muodostaa erottuvat kappaleet, on olematonta, tavoittamatonta, luoksepääsemätöntä. Piirtäminen on kurkottamista kohti tätä luoksepääsemätöntä jälkeä erottumisessa. Siten piirtämisen kokemus on rajojen koettelua.
Kirjoittaja:
Pirjo Seddiki, Tat, yliopettaja HAMK Muotoilu
Lähteet:
Carlson, S. & Hari R. (2021). Aivoaakkoset. Aalto ARTS Books
Bergson, H. (1927). Henkinen tarmo. WSOY
