Opiskelijavalinta korkea-asteen koulutuksiin on perustunut pääasiassa opiskelijoiden hyväksymiseen heidän teoreettisen osaamisensa perusteella. Näyttö osaamisesta annetaan yleensä joko ylioppilaskirjoituksissa tai yhteisvalinnan valintakokeessa. Tämä menettely, jossa teoreettisen osaamisen parhaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavat opiskelupaikat ja muut opiskelevat siellä mihin sattuvat pääsemään, ei ole optimaalinen tapa saada kullekin omia taipumuksiaan vastaava koulutuspaikka ja ammatti.
Edellä kuvattu on toki vahvasti karrikoitu, mutta sisältää kuitenkin totuuden siemenen.
Nykyisillä valintamenettelyillä ei useinkaan pystytä tunnistamaan sopivimpia ehdokkaita tietyille opintoaloille, mikä voi johtaa siihen, että opiskelijoiden kyvyt ja heidän valitsemiensa alojen vaatimukset eivät vastaa toisiaan. Valintakokeessa lopullisen valituksi tulemisen ratkaisevat usein varsin pienet asiat. Rajatapauksessa yhdenkin pisteen ero suorituksessa sulkee tien opinahjoon. Kyse ei tässä kohtaa ole enää oikeastaan kummastakaan: paremmuudesta tai sopivuudesta. Ammattikorkeakoulut ovat tunnistaneet tämän haasteen ja alkaneet tarjota valintakokeiden ja todistusvalintojen lisäksi joustavia valintamenettelyjä opinnoista kiinnostuneille opiskelijoille.
Valinta voi perustua yhteistyöhön
Yhtenä useista joustavista valintatavoista ovat väyläopinnot, joissa opiskelija suorittaa sovitun määrän ammattikorkeakouluopintoja jo osana toisen asteen tutkintoaan. Jotta väyläopinnoista saataisiin optimaalisin hyöty, toisen asteen oppilaitoksilla on ratkaiseva rooli opiskelijoiden kykyjen, kiinnostuksen kohteiden ja korkeakouluvalmiuksien tunnistamisessa. Väylien osallistujavalinnoissa lähettävän oppilaitoksen suosituksilla onkin suuri painoarvo. Tällainen toisen asteen oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö ei ainoastaan paranna opiskelijavalinnan tarkkuutta, vaan se myös vahvistaa oppilaitosten välistä synergiaa ja yhteistyötä. Onkin tärkeää tunnustaa ja hyödyntää toisen asteen koulutuksen roolia potentiaalisten korkeakouluopiskelijoiden tunnistamisessa. Myös tekemällä opiskelijat ajoissa tietoisiksi väyläopintomahdollisuuksista voidaan kannustaa opiskelijoita jo perusasteelta rohkeasti rakentamaan heidän omia vahvuuksiaan tukevia polkuja perinteisen ”lukio vai ammatillinen oppilaitos” -vastakkainasettelun sijaan.
Teoria ja käytäntö – tarpeellisia, mutta ei kaikille samalla tavalla
Insinöörikoulutus on ala, jossa perinteisesti on painotettu matemaattis-luonnontieteellistä osaamista. Tämä onkin tärkeää; perustiedon hallinta mahdollistaa monimutkaisten ongelmien ratkaisemisen. Kuitenkin jokainen opiskelija on yksilö, ja jokaisen vahvuudet sijoittuvat eri alueille. Jotkut saattavat kokea teoriaopinnot haastaviksi, mutta he loistavat käytännön sovelluksissa ja ongelmanratkaisussa.
Digitalisoituvassa maailmassa ei ole välttämätöntä hallita jokaista yksityiskohtaa syvällisesti. Tärkeämpää on kyky ymmärtää laajoja kokonaisuuksia, soveltaa tietoa käytännössä ja nähdä syy-seuraussuhteita reaalimaailman kontekstissa. Modernien digitaalisten apuvälineiden käyttäminen edellyttää erityisesti ymmärrystä annettavien lähtötietojen merkityksestä ja oikeellisuudesta – toisaalta myös taitoa arvioida tuloksia vähintäänkin suuruusluokkatasolla. Yhtälöiden ratkaisemisessa ei tietokoneiden kanssa kannata lähteä kilpasille. Onkin tärkeä taito oppia saattamaan haasteet sellaiseen muotoon, että ne voidaan antaa tietokoneen käsiteltäviksi. Tässä syy-yhteyksien ymmärtäminen – usein käytännön kokemuksen kautta – tarjoaa oivallisen pohjan oppimiselle.
Joustavat opintopolut tarjoavatkin opiskelijoille mahdollisuuden rakentaa osaamistaan juuri heille parhaiten soveltuvalle perustalle – vaikkapa käytännön kokemukselle.
Entäpä tulevaisuus?
Joustavat opintopolut ammattikorkeakouluopinnoissa mahdollistavat opiskelupaikan saamisen käytännön osaamisen kautta. Ne eivät kuitenkaan ensisijaisesti ole vain väylä niille, jotka eivät perinteisissä teoriatietoon pohjautuvassa valintamenettelyssä pärjää. Ne ovat osoitus modernista koulutusjärjestelmästä, joka pyrkii tunnistamaan ja tunnustamaan opiskelijoiden erilaiset valmiudet, vahvuudet ja soveltuvuudet. Joustavien valintamenettelyiden kautta luodaan mahdollisuudet kulkea ammatilliseen osaamiseen hyvinkin yksilöllisiä polkuja pitkin. Näin syntyy monimuotoisia ammatillisia profiileita, joissa käytännön kokemuksen päälle rakennetun syvemmän osaamisen kautta kyetään soveltamaan uusia tietoja ja taitoja luovasti ja tehokkaasti nykymaailman – ja tulevaisuuden – haasteisiin.
Muuttuvassa maailmassa vääjäämättä muuttuvat ja eriytyvät myös osaamistarpeet. Keskustelu niistä tuntuu junnaavan hyvin perinteisten argumenttien parissa, vaikka maailma ympärillä on melkoisessa juoksussa. Paljon keskustellaan tulevaisuuden ammateista ja uusista työnkuvista, mutta käytännön reagointi näiden edellyttämiin osaamisiin on vielä kovin alkutekijöissään.
Aktiviteetit, joilla edesautetaan opiskelijoiden pääsyä juuri heille optimaalisille aloille, ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Perinteisistä valintamenettelyistä ei toki ole edellytyksiä – eikä tarvettakaan – luopua, mutta lisäämällä vaihtoehtoisia joustavia valintamenettelyitä, arvostamalla hakijoiden kokemuspohjaa sekä tekemällä potentiaaliset hakijat tietoisiksi erilaisista poluista on mahdollista pidemmässä juoksussa päästä muokkaamaan uusiksi tämänkin kirjoituksen otsikko muotoon: Parhaita ja sopivimpia.
Kirjoittajat
Jussi Horelli, koulutuspäällikkö, sähkö- ja automaatiotekniikka
Susan Heikkilä, lehtori, sähkö- ja automaatiotekniikka
