Merilevää kasvaa ympäri maapalloa sekä suolaisessa merivedessä että makeavedessä. Merilevät kiinnittyvät meren pohjaan muodostaen jopa merenalaisia metsiköitä. Merileviä voidaan kasvattaa meressä olevien viljelmien lisäksi myös maalla olevissa altaissa ja tankeissa sekä laboratorio-olosuhteissa. Monisoluisten merilevien kasvatus on Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK) uusi tutkimuskohde, jota on selvitetty Smart Food Security -hankkeessa. Merilevien kasvatus antoi minulle mahdollisuuden laajentaa omaa osaamistani ja soveltaa kasvien mikrolisäyksestä hankittuja taitoja uudella ja innovatiivisella tavalla. Osaamisen kartuttamiseksi lähdin vaihtoon Portugaliin IP Leirian ammattikorkeakouluun, joka kuuluu HAMKin kanssa RUN-EU-verkostoon.
IP Leirian kampus ESTM (Escola Superior de Turismo e Tecnologia do Mar) sijaitsee Penichessä, Atlantin valtameren ympäröimänä, reilut 60 km Lissabonista luoteeseen. Penichen kampuksen opetus- ja tutkimustoiminta keskittyy turismiin sekä meritieteisiin. Tutkimustoimintaan keskittyneessä CETEMARES-yksikössä kasvatetaan ja tutkitaan mm. merileviä ja muita meressä eläviä eliöitä ja eläinlajeja. Levien sisäkasvatukseen on useita syitä, kuten merten ennallistaminen, jolloin sisätiloissa kasvaneet levät istutetaan takaisin mereen, sekä merilevien tuottamien yhdisteiden hyödyntäminen ihmisten ravinnoksi, ravintolisäksi tai kosmetiikan ja farmasian raaka-aineeksi. Sisäkasvatuksessa kasvatusolosuhteita voidaan muunnella, jolloin merilevää voidaan ohjailla tuottamaan haluttua yhdistettä enemmän kuin normaalisti.
Merilevää laboratoriosta
Jotta merilevän kasvatus olisi mahdollista laboratoriossa, se tulee puhdistaa pinnalla kasvavista epäpuhtauksista ja epifyyteistä. Osa levien solukon pinnalla kasvavista bakteereista on symbioosissa levän kanssa, jolloin niiden poistaminen saattaa aiheuttaa ongelmia kasvatuksessa. Kaikkien epäpuhtauksien poistaminen ei ole välttämätöntä, mutta jos epäpuhtauksien määrä kasvaa liian suureksi, levän kasvu saattaa estyä ja hidastua. Jos levää kasvatetaan ihmisten ravinnoksi, tulisi viljelmän olla mahdollisimman puhdas, etteivät epäpuhtaudet päädy elintarvikkeisiin asti.
Vaihdon aikana tutustuin monisoluisten merilevien, varsinkin viherlevien, kasvatusmenetelmiin sekä kokeilin erilaisia sterilointimenetelmiä viljelmien aloituksessa. Koska viherlevät ovat tieteelliseltä luokitukseltaan hyvin lähellä kasveja, viljelmien steriloinnissa kokeiltiin kasvien mikrolisäyksestä tuttuja menetelmiä. Levämateriaalien puhdistamisen tulee olla hellävaraisempaa kuin kasvien mikrolisäysviljelmän aloituksessa, sillä leviltä puuttuu monia kasveilta löytyviä suojarakenteita solukon pinnalta. Viljelmän sterilointimenetelmän tulee samaan aikaan olla riittävän tehokas epäpuhtauksien poistamiseksi, mutta myös niin hellävarainen, ettei levämateriaali vahingoitu steriloinnin aikana. Sopiva menetelmä ja riittävä puhtaustaso löytyy usein yrityksen ja erehdyksen kautta.
Tulevaisuudessa suomalaista makrolevää?
Vaihdon aikana syntyi monia oivalluksia ja keskusteluita. Oma osaaminen ja tietämys merilevien kasvattamisesta lisääntyi valtavasti vaihdon aikana. Siitä huolimatta paljon jäi vielä myöhemmin opittavaksi. Merilevien kasvattaminen vaatii aikaa, ja nämä neljä viikkoa kuluivat perusasioiden opettelussa ja tiedonvaihdossa. Kuitenkin jo näillä alustavilla kokeilla onnistuimme tuottamaan puhdistetun viljelmän lisäksi myös pieniä levävauvoja eli parveiluitiöitä, jotka ehtivät kehittymään teini-ikäisiksi gametofyyteiksi Portugalissa ollessani. Nämä pikkulevät jäivät kasvattamaan kokoaan kasvatuskaappiin, ja mahdollisesti parin kuukauden päästä ne voidaan siirtää petrimaljoilta kasvamaan kasvatuspulloihin ja edelleen isompiin tankkeihin.
Kokeilemistamme sterilointimenetelmistä valittiin sopivimmat jatkokokeisiin, jotka tehdään Portugalissa syksyn aikana. Yhteistyömme jatkuu syksyn aikana etäyhteyden avulla Euroopan vastakkaisilla laidoilla. Portugalissa tehtävien jatkokokeiden tulokset muotoutunevat syksyn aikana tieteelliseksi artikkeliksi, ja vaihtojaksolla kertynyt osaaminen voi myös mahdollistaa merilevien laboratoriokasvatuksen aloittamisen Suomessa.
Kirjottaja
Salla Leppäkoski, tekninen asiantuntija, HAMK Bio -tutkimusyksikkö
