Kansanterveysjärjestelmät turvaavat väestön terveyttä yhteiskunnan kohdatessa kriittisiä aikoja, kuten koronapandemian luomiin muutospaineisiin vastaaminen on viime vuosina osoittanut. Kokonaisarviointi eri yhteiskunnan sektorien toimenpiteistä on kesken, ja tuloksia pandemian hoitamisesta ja toimenpiteiden vaikutuksista saadaan tulevina vuosina. Tuloksia odotellessa käynnissä on jo seuraavan mahdollisen pandemian ainekset, kun kesällä alkaneen lintuinfluenssan leviämistä esimerkiksi ihmiseen pyritään ennakoimaan ja ennustamaan eri asiantuntijoiden toimesta.
Työhyvinvoinnin haasteet koronarokotuspisteillä
Koronapandemia toi hyvin ilmi kansanterveyspalvelujärjestelmän systeemisyyden eli sen, että yksittäisten toimijoiden valinnoilla ja päätöksillä on kauaskantoiset seuraukset muihin järjestelmän toimijoihin ja lopulta terveydenhuollon palveluja käyttäviin asiakkaisiin. Vaikka valtakunnan taholta annettiin eri pandemian vaiheissa parhaaseen käytettävissä olevaan asiantuntemukseen ja tutkittuun tietoon pohjautuvia perusteltuja suuntaviivoja ja ohjeistuksia, maatieteellisesti eri alueilla resurssit ja osaaminen vaihteli, kun näitä kriisiajan toimenpiteitä otettiin käyttöön. Tämä heijastui myös siihen, miten tehokkaasti alati muuttuvaa pandemiatilannetta pystyttiin eri alueilla hallitsemaan ja miten nopeasti tarvittavia toimenpiteitä pystyttiin mukauttamaan viruksen leviämisen estämiseksi.
Pandemian alussa perustetut joukkorokotuspisteet, joihin henkilökuntaa siirrettiin nopealla aikataululla eri terveydenhuollon toimintaympäristöistä, toivat suuria muutoksia terveydenhuollon ammattilaisten työnkuviin ja osaamisvaatimuksiin. Nämä nopeat muutokset aiheuttivat hoitohenkilöstössä pitkittynyttä epävarmuutta, itsetunnon horjumista ja huolta riittävästä osaamisesta toimia potilasturvallisesti. Tällaisessa alati muuttuvissa työoloissa tärkeää onkin huolehtia riittävästä henkilöstön perehdytyksestä, jotta voidaan turvata heidän työssä jaksaminen.
Koronarokotuspisteiden perehdytyksen käytänteet
Koronarokotuspisteillä työskentelevien työhyvinvointia selvitettiin Mari Ollaksen keväällä 2023 valmistuneessa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössä, jossa haastateltiin hoitotyöntekijöitä. Opinnäytetyön tuloksissa yhtenä keskeisenä tuloksena ilmeni perehdytyksen merkitys työhyvinvoinnin perustana koronarokotuspisteellä työskenneltäessä. Tuloksissa kävi ilmi, että työtehtäviin perehdytys koettiin tärkeäksi, koska vastaavanlaisista joukkorokotuspisteistä ei ollut aikaisempaa kokemusta. Kuitenkin osoittautui, että saatu perehdytys oli jäänyt pintapuoliseksi tai resurssipulan vuoksi perehdytystä ei ollut saatu lainkaan. Nopeasti muuttuvia ohjeita ja suosituksia oli vaikea sisäistää, ja epävarmuus aiheutti unettomuutta ja töiden miettimistä paljon myös vapaa-ajalla. Perehtyminen koronarokotepisteellä työskentelyyn tapahtui pääosin itsenäisesti asioista lukemalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen internet–sivuilta tai tukeutumalla kokeneemman kollegan tietoon työn alkuvaiheessa. (Ollas, 2023)
Mitä joukkorokotuspisteiden perehdytyksessä jäi parannettavaa?
Perehdytyksellä on kauaskantoiset seuraukset, koska esimerkiksi tuoreen väitöskirjatutkimuksen (Lindfors, 2023) mukaan perehdytys on tärkeä veto- ja pitovoimatekijä hoitotyössä heti sairaanhoitajaksi valmistumisesta alkaen. Kuitenkin näyttää siltä, että perehdytysohjelmat on luotu normaaleihin olosuhteisiin, ja koronapandemian kaltaisiin nopeasti muuttuviin työolosuhteisiin ei perehdytyksen keinoin ole vielä varauduttu. Joukkorokotuspisteen perehdytyksen tulisi sisältää käytänteet rokotteiden dokumentoinnista potilastietojärjestelmään, tietoa itse rokotteesta ja asiakkaille annettavan omahoidon ohjauksen keskeisistä sisällöistä. Koronarokotuspisteillä työskentely oli poikkeuksellista ja erittäin vaativaa, sillä aikaisemmat kokemukset vastaavanlaisesta rokotustoiminnasta puuttuivat. Lisäksi hoitotyöntekijöitä kuormitti pelko omasta tai läheisen sairastumisesta koronavirukseen. Valitettavasti näyttää siltä, että tällaisissa nopeasti muuttuvissa tilanteissa perehdytys on kertaluonteista, ja työntekijälle jätetään suuri vastuu ottaa asioista selvää itsenäisesti. Lisäksi perehdytyksen sisältö näyttää jäävän esimerkiksi tietyn kliinisen hoitotoimenpiteen oikeanlaiseen toteuttamisen opastamiseen. Kuitenkin työhyvinvoinnin näkökulmasta perehdytyksen tulee olla myös nopeasti muuttuvissa tilanteissa organisaatiossa systemaattisesti koordinoidusti toteutettua:
- Perehdytykselle on määritelty organisaatiossa vastuuhenkilöt pandemiatilanteessa.
- Perehdytykselle on määritelty riittävä sisältö, joka kattaa eri työpisteillä (kuten joukkorokotuksessa) työskentelevän työntekijän työnkuvan.
- Perehdytykselle tulee olla suunnitelma siitä, miten ja millaisessa aikataulussa se toteutetaan.
- Perehdytyksen jatkuvuuden varmistaminen myös pitkittyneessä pandemiatilanteessa ja muuttuvan uuden tiedon oikea-aikainen käyttöönotto eri työtehtävissä työskenteleville.
- Työyhteisössä on hyvä olla perehdytyksestä vastaavan henkilön lisäksi myös mentoreita, jotka ovat työskennelleet pidempään ja osaavat auttaa nopeasti akuutissa tilanteessa. Mentorin työnkuvaan olisi hyvä sisällyttää myös työntekijöiden psyykkisen työhyvinvoinnin tukeminen.
Perehdytyksen ydin on yksilöä arvostavassa kohtaamisessa, oli hän sitten uusi työntekijä tai jo kokenut, uusiin työtehtäviin siirtyvä. Molemmissa tilanteissa työntekijä tarvitsee tähän siirtymävaiheeseen apua ja tukea, eikä uusiin työtehtäviin perehtymisen tulisi missään tilanteessa tarkoittaa itsenäistä opiskelua yksin. Koska perehdytys on merkittävä veto- ja pitovoima nyt ja tulevaisuudessa, riittävän terveydenhuollon ammattihenkilöstön alalla pysymisen näkökulmasta, perehdytys tulisikin ottaa keskeiseksi strategiseksi painopisteeksi uusilla hyvinvointialueilla.
Kirjoittajat
Virpi Maijala, tutkijayliopettaja, HAMK, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Mari Ollas, sairaanhoitaja YAMK, Kymenlaakson hyvinvointialue
Lähteet
Ollas, M. (2023). Koronarokotuspisteen työntekijöiden työhyvinvointi Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluissa [opinnäytetyö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu]. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304135189
Lindfors, K. (2023). Vastavalmistuneen sairaanhoitajan ammatillisen pätevyyden kehittymisen tukeminen siirtymävaiheen aikana: Hypoteettinen perehdytysmalli [väitöskirja, Tampereen yliopisto]. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3022-4
