Esineiden poltto on keramiikan ulkonäköön olennaisesti vaikuttava tekijä. Sähköuunit ovat nykyisin käytetyimpiä polttouuneja, mutta kun halutaan saada aikaan erityisefektejä, voidaan poltto tehdä harvinaisemmilla lieskauuneilla. Joukko Hämeen ammattikorkeakoulun keramiikan opiskelijoita sai keväällä 2022 kokemuksia Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella toteutetusta kaasu-uunipoltosta, ja osa heistä innostui jatkamaan kokeiluja edelleen syksyllä 2022 Mallusjoella tapahtuneessa puu-uunipoltossa.
Saven muuttuminen keramiikaksi tapahtuu keramiikkauunin kuumuudessa. 1800-luvun loppuun asti uunit lämmitettiin kiinteillä polttoaineilla. Eläinten lanta, puu ja kivihiili paloivat liekillä ja sittemmin myös öljy- ja kaasu-uunit liittyivät lieskauunien sarjaan. Niissä voidaan säädellä sekä polttoaineen että ilman määrää ja siirtyä hapettavasta poltosta pelkistävään ja takaisin. Kun happea rajoitetaan, pelkistyvät saven ja lasitteiden metallioksidit synnyttäen uniikkeja värisävyjä.
Helpommin hallittavien sähköuunien yleistyminen 1900-luvulla on vähentänyt lieskauunien käyttöä, mutta vaikuttanut samalla esineiden estetiikkaan. Sähköuunien tulokset ovat tasaisia, mutta köyhempiä kuin tulenlieskojen, polttoaineen ja pelkistyksen avulla syntyneet yllätykselliset lopputulokset.
Kaasu-uunipoltto Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella
HAMKin Älykkään ja kestävän muotoilun ensimmäisen vuosikurssin keramiikan opintoihin liittyen järjestettiin kaasu-uunipoltto Jari Vesterisen ohjaamana keväällä 2022. Kaasu-uuni ei aiheuta tuhkajäämiä eikä savuhaittoja, joten uunin sijoittaminen sisätiloihin on ollut Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksellakin mahdollista. Koska kaasupolttimet ovat tehokkaita, pystyy polton tekemään työpäivän aikana, valmistelut sen sijaan vaativat pidemmän ajanjakson.
Opiskelijat tekivät opinnoissaan astioita sekä korkeapolttoisesta kivitavarasta että posliinisavesta. Ne raakapoltettiin sähköuunissa ja kastettiin lasitteisiin, joiden reseptit periytyvät Kiinan, Korean ja Japanin pitkästä keramiikkatraditiosta. Celadon-, temmoku- ja häränveri-lasitteet ovat lähtöisin kiinalaisesta ja korealaisesta perinteestä, jossa on arvostettu taidokkaita väritekstuureja. Tuhka- ja shino-lasitukset puolestaan edustavat luonnollisuuteen ja sattumanvaraisuuteen perustuvaa japanilaista estetiikkaa.
Esineet ladottiin uuniin ja seuraavana aamuna kaasuhanat avattiin ja uuni sytytettiin liekkiin ennen oven sulkemista. Opiskelijat valvoivat polttoa pareittain, tarkkaillen lämpötilaa sekä mittarista että tirkistysaukon kohdalle asetettujen keilojen sulamisesta. Noin 15 minuuttia kestänyt savimassan pelkistys tehtiin 900–1 000 asteen välillä. Lasituspelkistys oli pidempi, noin 1,5 tuntia ja se sijoittui polton loppuun 1 100–1 300 asteen välille. Poltto 1 300 asteeseen kesti noin kahdeksan tuntia.
Puu-uunipoltto Mallusjoella
Opiskelijat olivat innoissaan polttotuloksista ja polton synnyttämästä yhteisöllisyydestä. Moni julistautui lieskapolttojen kannattajaksi ja janosi kokemuksia myös puu-uunipoltosta. Niinpä osallistuin viiden opiskelijan kanssa Jari Vesterisen japanilaistyyppisen anagama-uunin polttoon Mallusjoella syksyllä 2022.
Puu-uunin poltto on huomattavasti kaasu-uunipolttoa pidempi rupeama ja vaatii organisointia ja yhteistyötä. Tarvitaan riittävästi osallistuvia keraamikkoja, tarvitaan paljon puuta, sen pilkkomista ja polttovuoroissa valvomista. Ennen polttoa esineet voidaan lasittaa, mutta lasittamattominakin ne saavat uunissa pinnalleen tuhkaa ja siten luonnollisen lasituksen. Esineiden latominen uuniin on tehtävä huolellisesti tuntien liekin kulkusuunnat.
Poltto kesti neljä päivää siten, että ensimmäisenä päivänä uuni esilämmitettiin 900 asteeseen ja jätettiin tasaantumaan yöksi. Toisen päivän aamuna aloitettiin varsinainen poltto ensin hitaasti, mutta sitä jatkettiin kiihtyvällä vauhdilla seuraavat kaksi päivää. Polton puolivälissä käytettiin polttopuuna koivua, koska siitä syntyi eniten tuhkaa. Uunin etupesää pöyhittiin välillä, jotta tuhkaa lensi esineiden pinnalle. Polton loppuvaiheessa pyrittiin saamaan tuhka sulamaan, silloin poltettiin mäntyä ja kuusta. Myös uunin sivuaukoista lisättiin havupuuta, jotta lämpötila saatiin nousemaan tasaisesti. Massa- ja lasituspelkistykset tehtiin kuten kaasu-uunissa säätelemällä polttoaineen määrää ja sulkemalla uunin peltejä hapensaannin estämiseksi. Uunilla oli oltava läsnä yksi kokenut polttaja, joka tunsi uunin luonteen, osasi kuunnella liekin kulkua ja lopulta otti vastuun päätöksestä, milloin poltto on valmis.
Neljännen polttopäivän jälkeen uuni jäi jäähtymään. Viikon kuluttua me polttoon osallistuneet menimme jännittyneinä purkamaan esineet uunista. Ne kannettiin hyllyjärjestyksen mukaisesti ulos ruohikolle. Savimassan saamat lämpimät sävyt, lieskojen nuolemat pinnat ja lasitusten eri tavoin sulaneet struktuurit herättivät ihastusta ja ihmettelyä, keskustelua ja analysointia siitä, mistä mikäkin lopputulos mahtoi johtua.
Jokainen poltto ja jokainen poltettu esine on uniikki. Tämä on yksi syy lieskapolttojen suosioon. Esineen ulkonäköön voi pyrkiä vaikuttamaan muotoilulla ja materiaalivalinnoilla, mutta se, mitä uunista lopulta paljastuu, voi yllättää. Materiaalien, polttoprosessin ja ihmiseltä vaadittavan fyysisen ponnistelun välinen suhde luo kiinnostavan jännitteen. Uteliaisuus prosessia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan voi koukuttaa. Työ vaatii sitoutumista ja tarjoaa haasteita mutta myös jatkuvaa löytämisen tunnetta, joka antaa merkityksen tekemiselle.
Kirjoittaja:
Helena Leppänen, muotoilun lehtori
