Minä olen Aava, portugalinvesikoira. Työskentelen eläinavusteisessa opetuksessa HAMKissa. Eläinavusteisessa työskentelyssä koira on ohjaansa mukana hänen omassa ammatissaan. Tällaisia ammatteja ovat terapeutin (eläinavusteinen terapia), sosiaalityöntekijän (eläinavusteinen sosiaalityö) ja opettajan (eläinavusteinen opetus) työt. Eläinavusteinen toiminta puolestaan on vapaehtoistyötä, jolloin koira on mukana toiminnassa ohjaajan vapaa-ajalla. Koiran ohjaaja vierailee esimerkiksi palvelutaloilla vanhuksia tai kehitysvammaisia ilahduttamassa kaverikoiransa kanssa. Lukukoirat puolestaan auttavat kirjastoissa asiakkaita keskittymään lukemiseen.
Minä olen siis ammattilainen; minut on testattu soveltuvuuskokeessa sopivaksi. Sain testistä aivan huippuarvosanat, koska olen sosiaalinen, iloinen ja tottelevainen. Minä osaan myös rentoutua luokkatilanteissa ja olen kiinnostunut kaikista opiskelijoista – rohkenen siis tutustua kaikkiin opiskelijoihin.
Olen opiskellut yhdessä ohjaajani kanssa Jyväskylän ammattikorkeakoulun järjestämän 10 opintopisteen laajuisen kokonaisuuden Koiran käyttö koulutuksessa. Opinnot järjestettiin Nuuksiossa viikonloppuisin ja ne kestivät yhden lukuvuoden. Koulutusviikonloput olivat mukavia; opiskelimme teoriaa ja teimme käytännönharjoituksia; tauoilla pääsin ulos leikkimään muiden koirien kanssa.
Mitä teen luokassa
Luokassa saan liikkua vapaasti. Opiskelijoiden työskennellessä käyn välillä tervehtimässä heitä (kuva 1), makoilen lattialla tai istun omistajani vieressä.
Erityisen lahjakas olen myös rapsutusten vastaanottajana, osaan parkkeerata itseni kahden opiskelijan väliin, jolloin saan rapsutuksia molemmille puolille – minusta riittää kyllä kahdelle yhtä aikaa (kuva 2).
Olen mukana aktiviteeteissakin: osaan pyöräyttää tassullani onnenpyörää ja arpakuutiota; niillä voi arpoa esimerkiksi keskustelun aiheen, esiintymisjärjestyksen tai ryhmien lukumäärän. Minä osaan valita ryhmille tehtävänannot, jotka ovat pienissä kangaspusseissa. Noudan valitsemani pussin ja vien sen ryhmälle. Namipiiri on yksi minun suosikeistani: opiskelijat muodostavat piirin, jonka keskellä minä istun. Opiskelijat kutsuvat minut vuorollaan luokseen, antavat minulle namin ja samalla silittävät minua ja kertovat mitä he ovat oppineet tunnilla (kuva 3).
Hyvästelen opiskelijat usein halaamalle heitä: kun minulle sanotaan ”hali”, laitan tassut opiskelijan olkapäille, kunhan hän on laskeutunut minun tasolleni. Toinen vaihtoehto on, että itse hyppään tuolille, jolloin opiskelijan ei tarvitse kyykistellä.
Olen työskennellyt ulkomaalaisten ja suomalaisten ryhmien kanssa. Jonkin verran olen huomannut eroja, miten eri kansallisuudet suhtautuvat minuun. Jotkut saattavat aluksi olla hieman varautuneita – olen kuullut, että joissain kulttuureissa koiraa pidetään likaisena eläimenä, ja etenkin musta koira on suorastaan paholainen. Minä olen musta, mutta olen kaikkea muuta kuin paholainen! Brasilialaiset puolestaan ihmettelevät, kun Suomessa koiria pidetään perheenjäseninä; heillähän koirat ovat enimmäkseen kulkukoiria, jotka elävät ulkona laumoina. Ulkomaalaisten ryhmien kanssa minun ja ohjaajani täytyykin olla kulttuurisensitiivisiä ja antaa opiskelijoille aikaa tutustua minuun. Olen kyllä yleensä hurmannut kaikki taustoista riippumatta.
Opiskelijapalautetta
Minä olen saanut opiskelijoilta pelkästään positiivista palautetta. Heistä on ollut mukavaa, kun olen ollut luokassa mukana ja he saavat seurata, mitä touhuan. Heistä läsnäoloni rauhoittaa, rentouttaa ja luo kotoisaa tunnelmaa (kuvat 4 ja 5). He kokevat, että toimin jäänmurtajana ja tuon ilmapiiriin keveyttä ja hauskuutta. Opiskelijat ovat usein maininneet, että heidän hyvän olon tunteensa nousee, kun he saavat silittää minua työskentelynsä lomassa. Lisäksi he pitävät vaihtelusta, jota läsnäoloni tuo tavalliseen koulupäivään.
Työpäivään valmistautuminen ja palautuminen
Ohjaajani huolehtii, että olen terve ja puhdas, kun teen töitä. Rokotukset ja madotukset ovat kunnossa ja käyn aina suihkussa edellisenä iltana ennen työpäivää. Onhan opiskelijoiden mukavampaa silitellä minua, kun turkkini on puhdas. Koululla minulla on mukana peti, vesikuppi, lelu, ruokaa ja herkkuja. On tärkeää, että luokassa on paikka, jossa voin levähtää. Minulle on tärkeää, että voin luottaa ohjaajaani kaikissa tilanteissa ja hän voi luottaa minuun. Teen töissä aina parhaani. Työskennellessäni minulla on kaulassani huivi, jossa lukee ”Kasvatus- ja kuntoutuskoira ”. Mukavan, mutta raskaan työpäivän jälkeen pääsen rauhalliselle lenkille ja menen ajoissa nukkumaan. (kuva 6)
Kirjoittaja ja kuvat
Kirsi Korkealehto, lehtori, HAMK Edu-tutkimusyksikkö
