”Minunkin karjaani on varastettu”, kertoo Jomo Kenyatta maatalous- ja teknologiayliopiston professori, joka on kotoisin Pohjois-Keniasta karjaa suuresti arvostavasta yhteisöstä. Karjavarkaudet ovat lisääntyneet huimasti viime aikoina. Varkaudet ovat muuttuneet ammattimaisemmiksi. Kahakoissa on kuollut kymmeniä ihmisiä, ja isot alueet sekä Keniassa että Ugandassa ovat muuttuneet turvattomiksi.
Karjavarkaudet ovat osat kenialaista ja ugandalaista kulttuuria. Tietyt paimentolaisheimot ovat kautta aikojen varastaneet karjaa. Karjaa on haalittu etenkin kuivuuskausien jälkeen tai karjan sairastumisten ja eläinten kuolemisen jälkeen. Nuoret miehet varastavat karjaa myös kerätäkseen varallisuutta maksaakseen myötäjäiset avioituessaan tai yksinkertaisesti lisätäkseen varallisuuttaan. Asia tulee puheeksi Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) koordinoiman AgriSCALE-hankkeen työpajan ruokailun yhteydessä, kun vertailemme viimeaikaisia uutisia itse kunkin kotimaista.
Paimentolaisille lehmien lukumäärä kertoo varallisuudesta ja sitä kautta asemasta yhteisössä. Paimentolaiselämä voi olla kahdenlaista. Joko koko yhteisö siirtyy karjan mukana sinne missä laitumia kulloinkin on. Paimentolaisuutta on myös se, että naiset ja lapset pysyvät paikallaan ja miehet kulkevat karjan mukana laidunten perässä. Paimentolaiset asuvat perinteisesti kuivilla ja kuumilla alueilla. Ilmastonmuutoksen myötä tullut vesipula ja sitä kautta rehun väheneminen ovat tehneet paimentolaisuudesta entistä vaikeampaa. Oman lisänsä kuvioon tuo se, että paimentolaiset ovat poliittisesti syrjäytyneitä ja kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi.
Perinteinen karjavarkaus-järjestelmä on ollut kylän vanhimpien, päätöksentekijöiden, säätelemää. Nuoret miehet tarvitsivat karjavarkauksiin luvan. Aseina ovat olleet keihäät, nuolet, jouset ja puunuijat. Niilläkin on saatu pahaa jälkeä aikaiseksi, mutta ihmishenkien menettämiseen karjavarkaudet johtivat vain harvoin. Tilanne muuttui kokonaan sen myötä, kun karjavarkauksissa alettiin käyttää tuliaseita. Vajaa kymmenen vuotta sitten Keniassa arvioitiin olevan yli 700 000 laitonta asetta, suurin osa AK-47- ja M16-kiväärejä. Näitä on virrannut Keniaan naapurimaiden, Etelä-Sudanin, Somalian ja Etiopian konfliktialueilta. Aseita kerätään kyllä myös poliiseilta, joita kuolee tai tapetaan karjavarkauksien yhteydessä.
Karjavarkaiden käsissä aseet tekevät tuhoa. Ihmishenkiä on menetetty lukuisia. Kokonaisia yhteisöjä on aseellisten varkauksien myötä rampautunut, menetykset ovat olleet niin suuria. ”Varkaat hyökkäävät yöllä, ihmiset ryntäävät puolustamaan omaisuuttaan, ja heidät ammutaan omalle pihalleen”, selittää prosessori. Hänen mukaansa myös naisia ja lapsia on kuollut. Hän itse menetti muutama kuukausi sitten setänsä. Toinen läheinen sukulainen haavoittui vakavasti, mutta on hengissä. Hänen omasta, noin 300 000 ihmisen kyläyhteisöstä on tapettu 72 ihmistä.
”Minun taloni on yhteisön laidalla. Minulle naurettiin, kun rakensin kaksikerroksisen talon. Makuutilat ovat toisessa kerroksessa. Joskus varkaat ampuvat summittain ikkunoihin”, professori kertoo omasta tilanteestaan.
Keniassa ja Ugandassa karjavarkaudet kuuluvat etenkin pokot-heimon kulttuuriin. Pokotit ovat kalenjin-nimisen ison etnisen ryhmän alaryhmä. Nykyinen presidentti on kalenjin. Pöytäkeskustelussa karjavarkauksien lisääntymisen syynä pidetäänkin tuota sukulaisuutta. ”Presidentillä on heikko kohta sukulaisryhmälle”, arvellaan. Tosin toinen tietää kertoa, että pokotit olisivat varastaneet lehmiä myös kalenjin-kylistä ja vihjaa siihen, että mahdollinen presidentillinen suojelus saattaa rakoilla.
Pokot-heimon lapset ovat nykyisessäkin Keniassa, jossa on koulupakko, hyvin harvoin koulussa. Monet nuoret miehet liittyvät armeijaan, mutta lähtevät sieltä varsin nopeasti pois, kun oppivat aseiden käsittelyn.
Aseiden tulon lisäksi varkauksien syyt ovat muuttuneet. Kasvavan keskiluokan myötä lihalle on kysyntää. Liharuoka on hyvin arvostettua ja sitä halutaan, kun rahat vaan antavat periksi ostaa pihvilihaa.
Pöytäseurue maalaa kuvaa järjestäytyneestä toiminnasta, jossa karjaa varastetaan ansaintatarkoituksessa; markkinoita on sekä elävillä että teurastetuilla eläimillä. Tällä toiminnalla epäillään olevan lonkeronsa sillä tasolla päätöksentekijöitä, että varkauksiin ei tosissaan puututa. Karjavarkauksia tehdään tilauksesta, varkaat ovat palkattuja, mukana on alaikäisiä nuoria ja karjaa siirretään systemaattisesti paikasta toiseen kuorma-autoilla, joihin eläimet ajetaan ja jotka tuntuvat liikkuvan vapaasti.
Omistajat merkitsevät eläimensä loveamalla eläinten korvat. Nämä omistusmerkit eivät pysäytä kauppaa, ja eipä niillä ehkä paljon ole merkitystä, jos karja siirretään kauemmaksi. Kenian ja Uganda välinen raja ei ole mitenkään tiivis.
Yksi pöytäseurueesta tietää, että Namibiassa hallinto olisi saanut karjavarkaudet sillä kuriin, että tilanteesta tavatut karjavarkaat ammuttiin. Nykyinen keino taitaa olla vaihtoehtoisten tulonsaantikeinojen mahdollistaminen ja vuoropuhelu yhteisöjen osallistuttamiseksi ratkaisujen löytämiseksi.
Kirjoittaja
Eija Laitinen, tutkijayliopettaja, HAMK Bio -tutkimusyksikön Afrikka-tiimin vetäjä
Hämeen ammattikorkeakoulun Afrikka-toimenpideohjelma toteuttaa EU:n Afrikka-strategiaa. Yksi toimenpideohjelman monista tavoitteista on kasvattaa kulttuurista osaamista ja lisätä toimintaympäristön ymmärrystä verkostoon kuuluvista maista.
