Opettajankouluttajan työelämäjakso – tutustuminen toisen asteen koulutukseen ja erityiseen tukeen

0

Sain mahdollisuuden osallistua työelämäjaksolle lukuvuoden 22–23 aikana. Tartuin innoissani tilaisuuteen päästä tutustumaan toisen asteen opetustyöhön sekä siihen, millainen työnkuva erityisopettajilla on toisen asteen koulutuksissa. Työelämäjaksoa varten minulle varattiin työaikaa 40 tuntia, ja sain itsenäisesti suunnitella työelämäjakson kohteet ja sisällöt. Työelämäjakso sisälsi yksittäisiä päiviä lokakuusta joulukuulle.

Erityisen tuen tarpeen määrä toisella asteella on jatkuvassa kasvussa. Vuonna 2021 ammatillisen koulutuksen opiskelijoista noin 10 % sai erityistä tukea. Tämän suuntainen kehitys lisää painetta opetuksen järjestäjien suuntaan. Heidän on tulevaisuudessa panostettava entistä enemmän siihen, että oppilaitoksissa toimivilla opettajilla on riittävästi osaamista ja ymmärrystä erityispedagogiikasta.

Toimin Hämeen ammattikorkeakoulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa (AOKK) vastuuopettajana, ja yksi opettamistani aiheistani on erityisen tuen opetus. Halusin nimenomaisesti kohdistaa työelämäjaksoni erityisen tuen suuntaan ja päästä näkemään ja kokemaan ”hands-on”, miten erityistä tukea toteutetaan ammatillisessa oppilaitoksessa. Halusin samalla vahvistaa omaa osaamistani aiheesta ja varmistaa sen, että omat opiskelijani saavat ajantasaista tietoa suoraan kentältä.

Työelämäjaksoni aloitin Tredun toimipisteellä koulutuskeskus Valossa. Pääasiallisena kontaktinani toimi erityisopettaja Hanna Koskinen. Hän mahdollisti oman työnsä seuraamisen sekä kontaktipinnan toisiin Tredun toimijoihin. Hannan työpäivä koostui suurelta osin opiskelijoiden tapaamisista. Kohtasimme opiskelijoita, jotka tarvitsivat ohjausta ja tukea opintojensa edistämiseksi. Usein opiskelija koki olevansa umpikujassa, eikä tiennyt, kuinka hänen tulisi edetä. Opiskelijat kohdattiin yksilöinä, heitä kuunneltiin ja heille esitettiin mahdollisia vaihtoehtoja tarkentavien kysymysten saattelemana. Opiskelijoilla ilmeni ajan- ja elämänhallinnan haasteita sekä ongelmia saattaa aloittamansa asiat loppuun, kuten esimerkiksi jo valmiiksi saadun tehtävän lopullinen palauttaminen.

Työelämäjakson aikana tutustuin Koulutuskeskus Valossa myös Tredun Treenaamoon. Treenaamossa opiskelijat voivat tehdä esimerkiksi rästiin jääneitä tehtäviään tai uusintatenttejään. Opiskelijat voivat myös kerrata jo opittuja asioita ohjaajan johdolla yksilöllisesti tai samanaikaisohjauksessa.

Treenaamossa tapasin ohjaavan opettajan, joka on siellä aina tavattavissa. Hän ohjaa ja opastaa kaikkia opiskelijoita, jotka tulevat kyseiseen tilaan opiskelemaan ja tekemään esimerkiksi rästiin jääneitä tenttejään. Treenaamo vahvisti käsitystäni siitä, miten tärkeää meidän on tarjota opiskelijoille erilaisia oppimisympäristöjä. Treenaamo tilana on hyvin kotoisa sohvineen ja kahvipöytineen. Opiskelijat kokevat tällaisessa tilassa toimimisen stressittömämmäksi kuin tavallisessa luokkatilassa toimimisen osana suurta opiskelijaryhmää.

Sain tutustua myös Tredun TUVA-toimintaan yhden aamupäivän ajan. Toiminnassa painottui päivän rytmitys ja toiminnan rauhallisuus. TUVAlaiset aloittavat päivänsä uutisiin tutustumalla. Kuuntelimme ryhmänä aamun uutiset, ja opiskelijat tekivät niiden perusteella muistiinpanoja. Opettajan johdolla uutisten sisältö käytiin läpi ja pohdittiin, mitä kaikkea ne pitivät sisällään. Ryhmää vetänyt opettaja loi ympärilleen rauhallista ilmapiiriä, ja hän kohtasi jokaisen opiskelijan vuorollaan henkilökohtaista ohjausta antaen. Aistin itse, että opiskelijat hieman vierastivat aluksi ajatusta, että olin ulkopuolisena mukana heidän päivässään, mutta pikkuhiljaa he tuntuivat unohtavan läsnäoloni.

Työelämäjaksoni aikana pääsin tutustumaan myös Tredun Tampereen toimipisteeseen. Täällä sain osallistua Tredun Vauhtipajan päivään. Vauhtipajalla ravintola- ja cateringalan opiskelijat pääsevät harjoittelemaan ja antamaan osaamisen näyttöjä työelämää simuloivassa työympäristössä. Ryhmää vetävät erityisopettaja ja ammatillinen opettaja tiiviissä yhteistyössä. Opiskelijat voivat osallistua Vauhtipajan toimintaan opintojensa eri vaiheissa ja opiskella siellä lyhyemmän tai pidemmän aikaa.

Vauhtipajalla opiskelijat toimivat ”ravintolakeittiössä”, jossa valmistetaan erilaisia ruokia opettajan ja ohjaajan johdolla. Vauhtipajalla opiskelijat kykenevät suorittamaan osan opinnoistaan ja antamaan esimerkiksi näyttöjä omaan tutkintoonsa liittyen. Osa opiskelijoista koki perusopetuksen olevan liian kuormittavaa, jolloin rauhalliseen työympäristöön ja omatahtiseen opiskeluun siirtyminen tuntui luonnolliselta ratkaisulta. Vauhtipajalla opiskelijat saavat yksilöllistä ohjausta. Opettajat myös aidosti kohtaavat opiskelijat, keskustelevat heidän kanssaan arkipäiväisitä opiskeluun liittymättömistä asioista ja pyrkivät luomaan opiskelijoille tunteen, että heistä oikeasti välitetään. Tutustumisen aikana opiskelijat valmistivat usean ruokalajin lounaan, jonka nautimme yhdessä keskustelujemme lomassa.

Tredun Tampereen toimipisteessä tutustuin myös Kohtaamon toimintaan. Kohtaamossa opiskelijat voivat keskustella ohjaajien kanssa heitä askarruttavista ja mieltä painavista asioista. Tredun henkilökunnan lisäksi Kohtaamossa voi törmätä myös vierailijoihin, joihin kuuluvat mm. Etsivä nuorisotyö, harrastustoimintaa edustaviatahoja sekä eri yhdistysten ja järjestöjen henkilöstöä. Kohtaamo tekee yhteistyötä myös esimerkiksi SPR:n, Kelan, Rikosuhripäivystyksen sekä TAMKin opiskelijoiden kanssa.

Kohtaamossa opiskelijat ottivat minut hyvin positiivisesti vastaan ja he kertoivat minulle avoimesti itsestään ja syistä, miksi kokivat Kohtaamo-toiminnan itselleen tarpeelliseksi. Opiskelijat kertoivat, miten heillä on hankaluuksia keskittyä isossa ryhmässä ja miten he tarvitsevat enemmän aikaa opiskelulleen ja tehtävien tekoon. Opiskelijat kertoivat myös, miten Kohtaamossa opettajilla on heille enemmän aikaa ja miten mielenkiintoisia keskusteluja heillä on ohjaajiensa kanssa. Myös huumorin tärkeys nostettiin esille. Kohtaamon ohjaajat kertoivat minulle toiminnan tuottamista hyvistä tuloksista – Kohtaamon positiivinen vaikutus opiskelijoihin korreloi suoraan opintojen keskeytymisten vähenemisien kanssa. Myös laaja yhteistyöverkosto eri toimijoiden kanssa takaa sen, että opiskelijalle löydetään oikeanlaista tukea ja häntä osataan ohjata oikeaan suuntaan elämässään.

Koin työelämäjakson erittäin hyödylliseksi itselleni. Sain käytännön kosketuksen siihen, millaista opettajan ja erityisopettajan arki on ammatillisella toisella asteella. Kykenen nyt reflektoimaan näkemääni ja kokemaani aiemmin hankkimaani teoriatietoon peilaten ja soveltamaan tätä uutta tietouttani ohjatessani omia opetusryhmiäni. Suosittelen lämpimästi jokaista opettajaa tutustumaan oman alan opetustyöhön oppilaitoksessa. On avartavaa nähdä, millaista opettajien arki on oppilaitoksissa. Heitä kuuntelemalla sai hyvän käsityksen siitä, millaiset asiat ovat heille tärkeitä ja mitä he toivoisivat opiskelijoillemme opetettavan ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.


Kirjoittaja

Lauri Salminen, lehtori, ammatillinen opettajakoulutus

Leave A Reply