Joulutapahtumassa joulumuori ja lähituotteita

0

Tule mukaan myyjäksi tai ostajaksi iloiseen joulutapahtumaan Forssan Savijoelle perjantaina 16.12. klo 10-17. Tapahtumassa on myynnissä lähituotteita, leivonnaisia, design mekkoja, käsitöitä, hunajaa, hilloja, koruja, juureksia, rehuporkkanaa, Lepaan Viinitilan tuotteita ja paljon muuta. Tapahtuma alkaa klo 10 ja joulumuori Nelle viihdyttää, leikittää ja laulattaa klo 13-17.

Orastavan Auringon Irmeli Vinnikainen tunnetaan erilaisista porkkanoista, porkkanatuotteista sekä maaseudun ja lähiruuan esilletuomisesta. Irmeli on myös innokas kokeilija ja on monessa mukana. Tällä hetkellä on menossa muun muassa porkkanakokeilu, jossa testataan salmiakkista porkkanaa.

Orastavan auringon Irmeli Vinnikainen esittelee uutta kokeiluaan, salmiakkista porkkanaa. Tuote on myynnissä joulutapahtumassa.

Irmeli haluaa tehdä yhteistyötä ja saada uutta kuhinaa Forssan maaseudulle. Siitä syystä hän innostui järjestämään jouluista tapahtumaa porkkanapakkaamossa ja pihapiirissä. Tapahtumassa on mukana uusia yhteistyökumppaneita läheltä ja kaukaa. Irmeli ei peri myyjiltä paikkamaksua, vaan haluaa hyvää joulumieltä sekä myyjille, että ostajille.

Jouluiloa ja valoa tapahtumaan tuo Nelle Karjalainen, joka muuntautuu joulumuoriksi iltapäivän ajaksi. Nelle viihdyttää ja laulattaa yleisöä sekä leikittää lapsosia klo 13-17. Laita paljon vaatetta päälle, sillä tapahtuma levittäytyy myös ulkosalle. Kirjoita navigaattoriin osoitteeksi Urjalantie 293, Forssa, niin löydät perille!

Joko joulutapahtuman vieraat ovat tulossa? Nelle Karjalainen toivottaa kaikki tervetulleiksi Irmeli Vinnikaisen joulutapahtumaan.

Jos innostut tulemaan myyjäksi, niin tuo oma pöytä mukanasi. Voit ilmoittautua myyjäksi osoitteessa https://forms.office.com/r/hBUbkYUUsw tai soittamalla Muutoksen kesyttäjä -hankkeen Kirsille 0505745063. Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun Muutoksen kesyttäjä -hanke on taustavoimana mukana järjestelyissä. Tapahtuma on yksi ESR-rahoitteisen MUKE-hankkeen kokeiluista.

Orastava aurinko. Joulutapahtuman osoite: Urjalantie 293, Forssa.

Hämeen ammatti-instituutti

Muutoksen kesyttäjä -hanke

Teksti: Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti, Muutoksen kesyttäjä -hanke

Joulumuorikuvat: Hannele Karjalainen

Irmeli Vinnikaisen kuva: Kirsi Sippola

Leave A Reply