Hoi from Holland!

0

Vaihtovuotta Hollannissa on nyt kirjoitushetkellä takana yli 200 päivää ja jäljellä noin 100 päivää. Näihin päiviin on mahtunut niin koulustressiä, jalkapalloa, kaupunkiverojen kanssa painimista, bileitä, reissuja, aurinkoa, tuulta ja sadetta, mutta suurimmaksi osin kaikki on mennyt hyvin. Kulttuurishokkia ei ole näkynyt, sillä täällä Alankomaissa elämänmeno on paria poikkeusta lukuun ottamatta melko samanlaista kuin Suomessakin.

Saavuin Pohjois-Hollannissa sijaitsevaan Leeuwardenin pikkukaupunkiin 18. elokuuta. Suomesta lensin ensin Amsterdamiin ja sieltä sitten matka jatkui vielä kaksi tuntia junalla Leeuwardeniin. Asunnon olin varannut etukäteen erään Facebookissa tapaamani bulgarialaisen vaihto-opiskelijan kanssa kampuksen läheltä sijaitsevasta StudentStay opiskelija-asuntolasta. Vaikka tiesin, että kyseinen rakennus missä kämppä sijaitsi, oli vielä hieman rakenteilla, oli sinne saapuminen pieni shokki, sillä esimerkiksi aulan laatoitus oli vielä täysin kesken ja vaikka kämpän piti olla valmiiksi kalustettu, puuttui sieltä vielä kalusteita. Bulgarialaisen kämppiksen kanssa selvittiin kuitenkin alkujärkytyksestä ja nykyään paikka tuntuu jo ihan kodilta. Ainoa asia, missä olisin etukäteen kaivannut koululta tai jostain muualta apua, oli kaupunkiverojen maksaminen ja niistä tehtävät selvityshakemukset. Kirjeet ovat kaikki hollanniksi ja vaikka opiskelijoiden tuloilla veroja ei täysmittaisina pitäisi edes maksaa, on asian selvitys minulla vieläkin kesken. Onneksi itse on tullut joskus Kelan opintotukilappujen kanssa niin paljon painittua, että vaikka nyt lomakkeiden täyttäminen on pitänyt tehdä hollanniksi, olen siitä ihan hyvin selvinnyt. Mutta vinkkinä tuleville vaihto-opiskelijoille: ottakaa näistä asioista etukäteen selvää, sillä ei koulu eikä koulun asuntolakaan näissä juuri auta, ellei itse mene ovenkarmit kaulassa toimistolle vaatimaan apua. Eikä sekään aina auta.

Mutta niin, ensimmäinen lukukausi NHL Stendenin ammatikorkeakoulussa Leeuwardenissa alkoi tutustumisviikolla 24. elokuuta 2022 ja päättyi vasta tammikuun lopussa 2023. Kevätlukukausi kestää helmikuun alusta heinäkuun puoleenväliin eli täällä lukukausissa on hieman eri rytmi kuin Suomessa. Lukukaudet jaetaan kahteen jaksoon ja jaksojen välissä on aina kaksi viikkoa kestävä koeviikko, jolloin pidetään tenttejä ja arviointeja.

Suoritin syyslukukaudella 30 opintopisteen arvoisen Europe at Crossroads sivuainekokonaisuuden. Koska opiskelen Suomessa biotalouden insinööriksi, pääsin näin syventämään kiertotalousopintojani nyt hieman lainsäädännön kantilta katsottuna ja ensimmäisen jakson lopputyönä kirjoitinkin raportin EU-komissiolle yksityislentokoneiden ympäristövaikutuksista ja lakialoitteen niiden kieltämisestä EU:n alueella. Toisen jakson lopputyönä kirjoitin tutkielman cyber-rikollisuudesta ja sen tulevaisuudesta EU:ssa, joka taas peilasi opintojeni teknistä puolta. Tällä hetkellä suoritan Media Concepts & Sustainability sivuaineitta (30 op), jossa on edetty jo ensimmäisen jakson arviointeihin. Ryhmätyönä teemme tutkimuksen ja mediatuotteen Leeuwardenin kaupungille energiatehokkuuden lisäämiseksi ja asukkaiden sähkölaskujen hillitsemiseksi. Yksilötyönä suunnittelen puhelinsovellusta Stendenin sisällä toimivalle Green Office -kiertotaloustoimistolle, joka toteutuessaan voisi tulla käytettäväksi koulussa oppilaiden ja opettajien kesken.

Vapaa-ajalla yksi syyslukukauden kohokohdista olivat ainakin jalkapallon MM-kisat marras-joulukuussa, joita seurattiin paikallisten urheiluhullujen kanssa tiiviisti. Myös käynti Ajaxin pelissä Amsterdamissa ja junamatka Pariisin Disneylandiin olivat ikimuistoisia kokemuksia. Paikalliset jouluperinteet olivat myös mielenkiintoista seurattavaa, sillä täällä joulunajan kohokohta oli 5. joulukuuta vietettävä Sinterklaas, missä hollantilainen joulu-ukko saapui hevosella kaupunkiin ja jätti lapsille lahjoja sukkiin. Luntahan täällä ei ole ollut juuri ollenkaan ja marras-helmikuukin oli säänpuolesta aika karmeaa, todella tuulista ja sateista aikaa, mutta tällä hetkellä onneksi jo aurinko paistaa, kukat kukkivat ja lämpötila huitelee +10 asteessa joka päivä.

Seuraavaksi edessä on vielä reilut pari kuukautta kevätlukukautta ja muun muassa huhtikuun lopussa koittava King’s Day (Koningsdag), mutta niistä lisää vielä tuonnempana.

To be continued…

Riina Kuparinen
Information and Communication Technology, Bio and Circular Economy student

Leave A Reply